Tosiaankin, et ole saanut minulta postia ja siihen on monta syytä. Ensinnäkin tämä sähköposti oli viikon joulukuun alussa nurin. En päässyt lukemaan enkä lähettämään postia. Sitten otin käyttöön uuden postiosoitteen, joka lähti huonosti käyttöön. Lähetin kyllä kaikille osoitteen, mutta olin kirjoittanut sinun sukunimen väärin niin se ei tullut perille. Viikko ennen joulua poika kävi vaihtamassa koneen uudempaan ja taas hommat levisivät. Osa posteista lähti osa ei. Ilmeisesti et saanut myöskään jouluterveisiä. Yritin lähettää sitä uudelta osoitteeltani mutta ei onnistunut ja vanhakaan ei ilmeisesti kaikkia ole toimittanut. Käyn vielä tarkistamassa sitä silloin tällöin.
 
Kivaa, että sinun selkäsi on paremmassa kunnossa. Mulla on siitä sellainen kokemus, ettei se koskaan tulekaan ihan hyväksi, mutta on vähemmän kivuttomia jaksoja välillä, että taas jaksaa jonkin aikaa.
 
Nuo elämän eväät kun ovat meillä niin rajalliset niin mistäpä me olisimme osanneet mallia hakea omaan käyttäytymisiimme. Sinulla oli jo silloin Jumala, mutta minulla ei edes Jumalaa ollut tukena. Siinä vain itkin huonommuuttani ja tunsin syyllisyyttä milloin mistäkin. Kyllä, minäkin haluaisin ajan takaisin, jos saisin tämän hetkisen viisauteni myös mukaan. Osaisin nyt tehdä niin paljon toisin. Sitten, älä todellakaan liikaa mieti lapsillesi aiheuttamaa menneisyyttä, se estää syyllisyytenä elämään nykyisyyttä ja sitä mitä nyt voit antaa heille. Koskaan ei ole liian myöhäistä ja mitä enemmän rakkautta antaa sitä enemmän sitä saa. Se on kasvava voimavara. Kiitos Jumalan.
 
Noista elämän kolhuista. Aivan oikein olet tulkinnut minua. Jos et ole päässyt elämäsi vaikeitten asioitten kanssa sinuiksi niin ne ovat yhä edelleen edessäsi ja tulehtuvat joka kerta kun jotain ongelmia sattuu. Ensimmäinen ajatus lienee silloin on, että en minä pysty, en osaa, enkä edes jaksa, kun en edes tiedä, miksi pitäisi. Nämä haavat kun ovat vielä ompelematta. Sitä mukaa kun niitä saa ommeltua ja silitettyä pintaa niin ne hiljalleen jäävät ja antavat tilaa käsitellä ajankohtaisia ongelmia, jotka kokemusten myötä eivät ehkä sitten tunnukaan niin raskaalta kuin luulimme. Tuo sinun järki-Liisa-maariasi on saanut niin ison otteen sinun elämästäsi koska et olisi selvinnyt ilman sen tuomaa panssaria. Uskoisin kuitenkin, että sinun tunne-Liisamaariasi olisi se sinun oikea minäsi. Se ei vaan ole saanut kasvaa. Siltä on puuttunut rakastava, muheva kasvualusta, mistä ottaa voimavaroja elämän eväiksi. Minä pakenin lapsena maailmaa kirjojen pariin. Elin niissä ja niiden kautta. Se oli pakoa se.
 
Minä ymmärrän tämän erikoisen ahdistuksen. Minulla se tulee silloin yks´kaks kun olen yksin tai yöllä. En ole mitään, en osaa mitään, olen huono äiti, huono puoliso, kukaan ei välitä, voisin vaikka olla kuollut eikä kukaan huomaisi sitä.
 
Itken, enkä aina tiedä miksi, mutta se itku joskus puhdistaa sieluani ja ihana rauha valtaa minut. Tuntuu kevyemmältä ja jonkin aikaa taas tunnen olevani ihan ok. Onneksi on Jumala ja synkimmälläkin hetkellä tiedän, että Hän rakastaa, on rakastanut ja tulee aina rakastamaan minua, juuri tällaisena kuin olen. Ei täydellisenä, tarmokkaana, vaan usein ahdistuneena, harhailevana pienenä Pirrenä, joka kysyy " kuka minä oikein olen"? Eikä kukaan ole antanut siihen vielä tyhjentävää vastausta. Jotain onneksi kyllä on selvinnyt ja ne olen saanut silittää pois.
 
Sinä menet monttuun siitä syystä, että et ole uskaltanut antaa tunne-Liisamaarialle valtaa. Kuitenkin, joka kerta kun hän saa tulla esille, sinun monttusi hieman pienenee. Käy niin kuin sanot. Kuorit sipulia kerros kerrokselta ja jossain kohtaa tulee vastaan usko pois ydin, eli nuppu ja uskoisin, että se vielä ehtii kukkiakin. Miksi Jumala muuten olisi sallinut meille näin kovan alun. Hänellä on kaikelle tarkoitus, vaikka sitä usein ihmettelemmekin. Ajattele kuivaa hiekka-aavikkoa ja kuinka kovissa olosuhteissa siellä kukkivat mitä kauneimmat kukat.
 
Tässä tällä kertaa. Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi.
Pirre