Olipa mukava lukea kirjettäsi. Minusta tuntuu ihan siltä, että Jumala on halunnut palkita sinua juuri näiden kirjeiden kautta. Näin ilmoittaa, että löytämäsi alku on oikea. Iloitaan siitä yhdessä. On meillä hyvä Jumala. Hänellä on niin paljon hoidettavia ja kuitenkin jaksaa hoivata meitä ihan yksilötasolla as
 
Minäkin olen lukenut vanhoja tekstejäni. Nuo raskaat ajat -88 tuossa kirjoitettuna. Sitten tuli toisenlaisiakin päiväkirjamerkintöjä. Kummasti tuo elämä on heitellyt. Huomasin, että isän saattohoidon aikaan olen rukoillut paljon, vaikka en silloin ollutkaan vielä "löytänyt" Jumalaa. Isäni oli Laakson sairaalassa keuhkosyövän takia ja tyttäreni Naisten klinikalla kaksosten ongelmallisen raskauden takia. Tässä pari - kolme eri pohdintaa.
 
"Sunnuntaina menin jo aamulla aikaisin sairaalaan. Isällä oli ollut rauhallinen yö. Me juttelimme hiukan, mutta suurimman osan aikaa isä nukkui. Minä itkin. Muistelin, ja rukoilin. Oi, Jumala, anna isän tuskien jo loppua.
 
"---mies haki minut 14.00 aikoihin ja kertoi. Tytär oli leikattu aamulla puoli yhdeksän aikaan. B-vauva, pieni tyttö oli kuollut ja heille tuli kiire leikkaamaan A-vauva pois. Hän vielä eli, mutta oli hyvin pieni vain 840g. Toivoa kyynelten sisällä. 22.00 aikaan illalla koko maailma romahti. Toinenkin vauva oli kuollut. Mies itki, niin minäkin. En vielä tänä päivänäkään tiedä, miten hän ajoi auton kotiin. Se tuntui niin uskomattomalle".
 
"Suru, mitä se on? Se on jotain sellaista, mitä ei kerta kaikkiaan voi tajuta. Se on jotain mustaa pimeää möykkyä, joka painaa ja tukehduttaa ihmisen kurkun. Saa kyyneleet vuotamaan vielä senkin jälkeen, kun luulee, ettei niitä enää riitä ja ole, ja niitä aina vain on. Se on sellainen tunne, mitä kukaan muu henkilö ei voi kokea sinun laillasi. Ainoastaan vain hän, jonka kohdalle se juuri sillä hetkellä osuu. Henkilö, joka on sen joskus kokenut, tietää kyllä, miltä se tuntuu. Se maistuu sapelle, se maistuu katkeralle suolalle. Siihen ei mahdu mitään iloa. Ainoastaan helpotusta siitä, ettei enää ole kipuja. Isällä ei enää ole kipuja. Siihen liittyy kapinamieltä, miksi? Miksi, nämä pienet kaksoset, miksi he eivät saaneet elää"?
 
Tämä on nyt tällainen erilainen kirje. Seuraavalla kerralla toisenlainen.
 
Siunattua keväänalkua ja loman jatkoa.
 
Pirre