Kävin Alppilan kirkossa rukousillassa. Olin siellä vuosi aikaisemmin kiittämässä Jumalaa siitä, että hän oli parantanut ja nyt kävin taas. En mennyt eteen rukoiltavaksi. Silloin kun olin siellä vuosi takaperin niin sattui, että hän otti minut ensimmäisenä rukoiltavaksi ja kun Jumala toimii hänen kauttaan niin siellähän minä pötkötin heti lattialla. Ei muuten mitään ihmeellistä, näin on käynyt ennenkin, mutta kun minun tukka oli lähtenyt sytostaattihoidossa ja päässäni oli peruukki, voit kuvitella! Siellä minä sitten maatessa yritin hissukseen saada peruukkia takaisin päähäni, edes joten kuten oikein päin. Ei harmaata havaintoa miten se lopulta oli päässäni kun siirryin penkille. Itketti ja nauratti yhtä aikaa. Itketti siksi kun oli niin hyvä ja turvallinen olo ja nauratti kun tajusin kuinka koominen näky alttarin edessä olin.
 
Siitä suosta sen verran, että nyt alkaa tosiaankin tuntua, että pitkospuut ovat välillä poissa ja kävelet kiinteällä maalla. Koska kuitenkin tarvitsemme matkaoppaita silloin kun olemme epävarmoja niin nämä pitkospuut taitavat näyttää suuntaa mihin mennä vilahtamalla aika ajoin näkyviin hetteikköjen kohdalla. Sanovat myöskin sen, että mene rohkeasti yli, kyllä me kestämme ja kannatamme sinua. Sivuun jos jäät niin hyttyset tosiaan syövät ja saatat torkkua siinä pitkäänkin.

Minä muistan kouluajoista sen, että jos en kuiskutellut tunnilla niin sitten piirsin ja olin jossain ihan muualla kuin luokassa. Piirustus, ainekirjoitus, laskento, uskonto ja historia olivat ne aineet joista pidin eniten. Olin myös itsepäinen ja jos menin jonnekin niin muut tulkoon perässä jos halusivat. Oli ihan sama olinko yksin vai sakissa. Muut tulivat yleensä perässä. Joskus 10-12-vuotiaana kuvittelin itseni usein nunnana? Mistä moinen tuli, en muista. Ehkä se nunnankaapu oli jotain erikoista?
 
Onneksi tuo aurinko paistaa meille kaikille ja siitä saamme nauttia ilman omantunnonvaivoja. Jumalan rakkaus on niin ihmeellistä siinä, että sitä riittää kaikille ja aina jää ylitsekin. Miten vain saisi ihmiset luottamaan ja uskomaan siihen. Ei teoilla vaan armosta, niin se on. Minähän olisin nokka mudassa jos teoilla olisi jotain merkitystä. Ei niitä niin paljon olisi koskaan, että ne avaisivat tien koti-Taivaaseen aikanaan. Kyllä avain sinne on Jeesus.
 
Tunne-Pirren hoivaaminen alkoi, kun putosin syvään masennukseen ja jouduin psykiatrin hoitoon. Siellä alkoivat asiat hiljalleen purkautua. Kävin lävitse asioita joita en edes itselleni ollut halunnut tunnustaa. Enoni ja tai hänen kaverinsa hyväksikäyttö. En siitä muista vieläkään kaikkea, mutta se ei enää ole niin kamala möykky. Se alkoi purkautua vain muittenkin lapsuuden traumojen myötä esille. Vaikeutti alussa avioliittoani kun en ymmärtänyt miksi olin kylmä kuin kapakala, vaikka rakastinkin miestäni mielettömästi. Pystyin myös kertomaan nämä monet ongelmat miehelleni. Se helpotti elämäämme paljon. Silloin myös tulin siihen tulokseen, että minullakin on oikeus nauttia elämästä. Olen Pirre, en pelkkä piika ja lattiamatto. Tuon huomion kun tein, niin ihmisarvontuntoni koheni kummasti. Minä kun aina ensin ajatteli, että muitten on saatava ja jos jotain jää niin sitten minulle. Hoitava itsekkyys on joskus ihan paikallaan. Varsinkin jos kokee olevansa, ei mitään..!
 
Sitten tapahtui niin, että mieheni sai työuupumusmasennuksen samaan aikaan kun hänen äitinsä kuoli. Hän joutui sairaslomalle 7-viikoksi ja masennuslääkkeille. Sain olla henkisenä tukena ja turvana ja se auttoi kummasti niin minua kuin häntäkin. Tunsin olevani tarpeellinen ja hyödyksi. Ja mieheni joutui kerrankin turvautumaan minun apuuni. Se lähensi meitä kummasti.
 
Minulle on jäänyt lapsuudestani kauhukokemus, joka liittyy kananmuniin. Mummoni pakotti minut syömään munan joka oli löysä. Itkin, oksensin ja söin. Sen jälkeen en ole syönyt löysää kananmunaa. Toinen kauhukuvani on 4-vuotiaana sairastettu tulirokko. Jouduin Kuopion kulkutautisairaalaan. Sitä hoidettiin silloin penisilliinillä, jota annettiin pistoksina. Ne sen aikaiset rokotusneulathan olivat tosi julmia. Menin aina sängyn alle piiloon kun hoitaja tuli. Enoni joka oli myös tulirokon takia sairaalassa joutui minut sieltä pyydystämään ja pitämään paikoilla pistoksen ajan. Pelkäsin todella rokotusneuloja. Johtui äitini mukaan neuvola kokemuksesta. Minulle ei ole annettu rokotuksia kuin vasta aikuisena. Calmet-rokotuksen sain koulussa ensimmäisellä luokalla.
 
Yksi tosi ikävä asia vaivasi minua kauan. Luulin, ettei isäni rakastanut minua, kun en muistanut hänen pitäneen minua sylissään tai muuten hellineen. Eikä meillä saanut metelöidä, kun isän oli saatava nukkua töitten jälkeen. Syyn siihen äitini kertoi vasta aikuisena. Isäni korsuun oli heitetty käsikranaatti ja se vei isäni ilman tuntolevyä kahden kuukauden sairaalakierrokselle. Muistoksi siitä jäi 20-vuotta kestävä päänsärky. Isäni kuoli -88 ja tätini ja hänen ystävänsä kävivät meillä kylässä -93. Silloin tuli puheeksi se kun he olivat meillä lapsenlikkoina kun isäni ja äitini kävivät tanssimassa. Olivat kovia tanssimaan. Siinä keskustellessa tuli ilmi, että olin isälleni tosi rakas. Jos äitini yritti kurittaa niin isäni motkotti "julmasta äidistä". Oli ihanaa saada taas yksi lapsuuden trauma pois.
 
Minä olin naimisiin mennessä 164 cm pitkä ja painoin 51 kg. Vuosien leikkausten, synnytysten, tupakanpolton lopettamisen ja masennukseen syömisen myötä olen lihonut muodottomaksi. Painan nyt n. 120 kg ja voin huonosti (henkisesti). Arvaa onko tätä mursunmuotoani helppo rakastaa (minun siis) Mieheni on sitä mieltä, ettei lihomiseni ole pelkästään syömisestä tullut?
 
Ajattele kuinka ihmeellinen Jumala on? Lähetti ikään kuin nämä kirjeet sinulle nyt luettavaksi, kun Hän huomasi, että aika oli kypsä. Eli nyt on se aika jolloin sinulta otetaan pois elämääsi painostavia asioita. Et ollutkaan huono äiti. Kuinka se on sinua painanut. Vaikka kuinka joku olisi vakuuttanut sinulle, ettei se pidä paikkaansa, niin tuskin olisit häntä uskonut. Nyt sait lukea sen omalla käsialalla kirjoitettuna ja uskottava on. Pelko, tuska ja ahdistus ovat ihan eri asia kuin "huono äiti" joka ei osaa olla äiti. Sinä osasit. Joskus väsyit, et jaksanut, tuli huudettua ja siitä meidän omatuntomme kasvattaa ihan ilman mitään yrittämistä tosi valtavan tuskan kuorman. Se huonommuuden kokeminen käy meiltä yllättävän helposti. Kuten nyt itsekin huomaat luettuasi kirjeet. Sinun sipulisi alkaa kohta olla aika hyvin kuorittu. Maaperäkin on jo hyvin harattu ja multa muhevaa. Kohta saat istuttaa sipulisi ja Jumala kastelee ja antaa aurinkoa ja vettä riittävästi, että pääset kukoistamaan ja muille kukkimaan. Ehkä sinun oli koettava "huono äiti" olotila, kyetäksesi auttamaan vastaavien kokemusten kanssa kamppailevia. Olen tullut siihen tulokseen, että Jumalalla on tarkoitus jokaiselle kovalle ja pehmeälle, mitä elämässämme koemme.
 
Selkärankainen, tahtova ja ajatteleva, herkkä. Uskon, että ystäväsi on ihan oikeassa, varsinkin kun hän on tuntenut sinut niin kauan. Meidän on vain niin vaikea uskoa jotain sellaista jos olemme kyenneet itse nujertamaan oman itsetuntomme. Nyt kyllä saat ryhdistäytyä ja oppia ajattelemaan, että minä olen ihan hyvä, OK. Kiitos Isä, että avasit silmäni. Kiitos siitä, että juuri nyt kirjeet tulivat elämääni. Kiitos siitä, että elämäni sai uuden alun Sinussa ja kaikessa.
 
Rakkaus on monimutkainen asia. Jumalaltahan sitä saa ihan kylliksi, mutta Hän on luonut myös meidät maallista rakkautta varten. Siinä me sitten ollaankin miesten kanssa erilaisia. Meillä on tuo tunnepuoli niin voimakas, että se vaikuttaa paljon siihen miten koemme seksuaalisuuden. Jos on ollut kärhämää, niin ei seksi maita. Tai jos on hyvin väsynyt (lapset itkivät pienenä öisin) tai tiskit ja huusholli hoitamatta. Tarvitsemme hellyyttä ja hyväksyntää, ainakin minä, kokeakseni seksin muuna kuin välttämättömänä pahana. Miehethän kokevat sen usein vain tarpeittensa tyydyttämisenä. Onneksi omani ei ole ollut sellainen. Hän on aina osannut ajatella minua. Jos meillä ei olisi sujunut niin hyvin seksuaalisesti niin en tiedä miten olisin selvinnyt tästä kaikesta kokemastani näinkin järkevänä hengissä. 13 leikkausta on kyllä koetellut tosi paljon. Kaikesta on onneksi selvitty rakkauden ja Jumalan avulla. Siitäkin saan olla kiitollinen, ettei hän välitä ulkonäöstäni, koska olen sen näköinen kuin olen.
 
Kyllä naisena oleminen on joskus tosi kamalaa, toisinaan taas ihan kivaa. Kamalaa se oli silloin kun vauvat huusivat öisin ja piti nukuttaa ja yrittää rauhoittaa, että mies sai nukutuksi. En kestänyt yöhuutoja ja olin välillä ihan hysteerinen. Varsinkin poika huusi kaiket yöt 11 kuukautta. Sen jälkeen kyllä nukkui tosi hyvin.
 
Nyt taas täytyy lopettaa ja toivotankin sinulle hyvää siunattua alkavaa viikkoa ja lepää kunnolla.
 
Pirre