Niinhän se on. Aikoinaan minäkin itkin useimmiten kiukusta. Jos jouduin alakynteen tai minua loukattiin niin alkoi itkettää ja sitten kiukuttaa se, että itketti. Ikään kuin viimeisetkin arvokkuuden rippeet valuivat pois ja tunsin aina olevani se reppana, aina väärässä, (silloinkin kun olin oikeassa) se jota voi ihan syyttää paremman puutteessa mistä vain, syystä tai syyttä.
 
Onneksi nyt itku on saanut vaihtua tuohon lohduttavaan, useimmiten. Siihen missä meidän Vapahtajamme ottaa sen satuttavan möykyn pois kurkusta ja sitten helpottaa.
 
Mielelläni kuuntelen sinun elämäsi kokemuksia, niin hyviä kuin huonojakin asioita. Arvelen, että juuri tämä jakaminen on yksi keino työstää näitä elämän kriisejä ja myös niitä suuria hyviä hetkiä.
 
Minäkin lopettelen tämän ja toivotan sinulle siunattua viikkoa niin työssä kuin kotonakin.
 
Pirre