Tyt%C3%B6t%20kivell%C3%A4%20uusin_pieni.
 
 
Olisiko sillä kivellä tilaa minullekin...? Olisi taas välillä aika miettiä asioita. Minä kun tässä välillä jo meinasin ruveta itsenäiseksi vaikka olenkin Jumalan apuri. Onneksi huomasin ennen kuin mokasin pahemman kerran. Kävi niin, että eräs keskustelija kertoi minun olevan "oljenkorsi" hänelle. Ja sehän maistui "makealle" jonkin aikaa, mutta sitten ymmärrys palasi. Oljenkorsi on niin heikko, että taittuu ilman Herramme johdatusta. Lentää tuulen mukana minne sattuu ja on hyödytön roska, jos Jumala ei pidä kiinni, vie sinne minne tarvitsee ja anna siihen vielä sanat tarvittaessa, ...että sinne suon laitaan kivelle viereesi istumaan oli tultava...
 
...on siitä istumisesta sen verran hyötyä, että tulee käytyä näitä virheitään lävitse ja saa pyytää anteeksi pahoja mokiaan.
 
Todella, ei elämä ole pelkkää iloa ja positiivisia kokemuksia. Se on pieniä onnenmurusia arjen yksitoikkoisuuden keskellä ja sitä että oppisimme nauttimaan näistä pienistä hetkistä ja poimisimme ne talteen helminauhaan. Siellä ne pysyvät varastossa ja ovat poimittavissa kun huonot hetket yllättävät. Tämä vain niin usein meiltä unohtuu.
 
No, olet todella ymmärtänyt tuon rakkauden velan aivan oikein ja vielä sanot sen niin hyvin ja tarkasti kirjeessäsi, ettei ole mitään lisättävää, eikä pois otettavaa. Sitä se on ja sitä voi jakaa vaikka kuinka paljon, eikä se lopu kesken. Sen lahjan Jumala meille antoi Jeesuksen kuoleman kautta.
 
Vahinko, etteivät israelilaiset ja palestiinalaiset sitä ymmärrä. Niin tuo meidän monien kova koulu johtuu juuri usein siitä, että emme usko toisten voivan tuntea tai kokea samaa, mitä me olemme joutuneet kokemaan. Sekin on kaksitahoinen juttu. Ensinnäkin on vaikea uskoa, että joku on joutunut käymään vastaavan tapaisia kokemuksia lävitse ja toiseksi tuntuu pahalta, että joku olisi joutunut samaan myllytykseen. Sitten vaietaan pelosta, että kuullaan samoja pahoja asioita, kun niitä jakamalla saattaisi selvitä, että niistä voi selvitä ja päästä voittajaksi, Jumalan avulla. Ainoastaan elämä voi olla näin monimutkaista, mutta siitä tulee kohtalaisen yksinkertaista kun Jeesus kulkee niillä pitkospuilla mukana.
 
Nyt laitan sen kristallivaasiuneni, juuri sen joka liittyy minuun.
 
Kristallivaasiuni
 
Nuori tyttö, minä (uskossa nuori) lähtee hakemaan hänelle kuuluvaa säkkiä. Säkissä on hänen omaisuuttaan, sillä hän ei ole se joksi muut häntä luulevat. Hän saa mukaansa kaksi toveria. Matkassa on paljon esteitä, kaiteita ym. Kiipeän niiden yli. Lupaan näyttää tovereilleni mitä säkissä on kunhan pääsemme takaisin. Säkki painaa kamalasti. Askel askeleelta se painaa yhä enemmän. Kunnes sitä pitää raahata perässä niin, että olen jo etukumarassa. Ystävät kirmaavat edeltä ja katoavat. Jostain tulee nuoru-kainen. Hän ottaa säkin kevyesti kantaakseen ja hetken menee helposti. (nuorukainen oli Jeesus). Alan kaivella säkkiä ja ensimmäisenä käteen osuu vaatteisiin kiedotut esineet. Kauniit kolmikulmaiset, lasiset kaiverretut särmit. Ne ovat kulmista sirpaleina. Minulta pääsee itku. Ohikulkijat kohottavat kulmiaan. Kaivan lehtileikkeleitä jotka kertovat---? Perheestäni, mistä? Ei kiinnosta ketään. Pari vanhusta jää kuitenkin paikalleen. Kaivelen edelleen ja saan kämmenelleni punaisia jalokiviä, osa rikkoutuneina. Vanhukset nauravat ja lähtevät pois. Itken rikkimenneitä kiviäni, korujani. Kuitenkin tunnen jotain. Näen, säkin pohjalla on ehjä kristallivaasi. Aivan hento ja hauras. On siellä muutakin. Siihen herään.
 
Pohdin hetken. On ollut taas niin raskasta. Säkkini on painanut paljon. Olenko narissut Jumalalle? Olen. Juuri nukkumaan mennessänikin. Totean, kaunis nuorukainen joka otti säkkini kevyesti, oli Jeesus. Tajusin silloin, säkkini voi olla kevyt, mutta silloin minulla ei ole mitään annettavaa, on vain rikkinäisiä jalokiviä. Sanoin Jumalalle, haluan raskaan säkkini, jos sen kera minulla on muille jotain annettavaa. Kevyellä kuormalla olisin tyhjä. Senkin tajusin, että joskus olen vielä ehyt hento kristallivaasi täynnä hehkua. (Nyt olen särkynyt saviruukku) Rukoilin kiivaasti Jumalaa ja pyysin, että Hän antaisi minulle jonkin merkin jos olen oikeassa. Nousin ylös ja avasin raamattuni. Silmiini osuivat psalmit 23, 24 ja 22 tässä järjestyksessä.
 
Ps.23 Herra on minun paimeneni, eikä minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille Hän vie minut lepäämään ....tämä tuttu ja turvallinen psalmi
 
Ps.24 Herra on maa ja kaikki mitä siinä on, maan piiri ja ne, jotka siinä asuvat. Sillä hän on sen perustanut merten päälle, vahvistanut sen virtojen päälle. Kuka saa astua Herran vuorelle, kuka seisoa hänen pyhässä paikassa?
Se jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän, joka ei halaja turhuutta eikä vanno väärin.......
 
Ps.22. 10: Sinähän vedit minut äitini kohdusta, Sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla; Sinun huomaasi minä olen jätetty syntymästäni saakka. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta. Älä ole minusta kaukana, sillä ahdistus on läsnä, eikä auttajaa ole....
 
Näitten psalmien myötä luotan siihen, että vaikka kärsin ja niin kaikki hyvä mitä elämässäni saan ja voin toisille antaa on Jumalalta.
 
Vuonna -97 sairastuin vyöruusuun syyskuussa ja meidän vastuunkantajien ryhmällä oli viikonloppuleiri ja koulutus, ensimmäistä kertaa. Kirkkoherra itse oli kouluttamassa. Minä itkin Jumalalle ja kiukuttelin kun olin niin huonona, että nukuin vuorokaudet ympäriinsä lääkkeitten vaikutuksesta. Silloin sain näyn. Siinä oli käyntikortti. Valkoisella pohjalla oli "rukoilen kanssasi, Pirre" ja puhelinnumero. Oikeassa laidassa oli punainen sydän ja sen sisällä musta risti. Tulkitsin sen niin, että Jumala on antava minulle jotain uutta kunhan aika on täysi.
 
Pari päivää takaperin sain yhdeltä keskustelijalta kirjeen ja hän mainitsi siinä, että on onnellinen kun hänellä on "oljenkorsi" joka kuuntelee ja ymmärtää. Juuri se kirje, joka oli eksyttää minut omin voimin kulkemaan. Mutta tajuatko...? Niin ihmeellinen Jumala on, että Hän on käyttänyt minua "käyntikorttina" tietämättäni. Arvaa tuntuiko hyvältä huomata kuinka ihmeelliset Herramme tiet ovat.
 
Tämä " työhän" on sitä mitä jopa minäkin jaksan ja Jumala antaa sanat, että pystyisin Häntä kaikkein parhaimmin palvelemaan. Olla Jumalan "käyntikortti" ja oljenkorsi yksinäiselle, epävarmalle, kivisen tien tarpojalle. Tekisi mieli kiivetä katolle ja huutaa. " JUMALA RAKASTAA MINUA, AJATELKAA, HÄN TODELLA RAKASTAA MINUA JA HALUAISI RAKASTAA MYÖS SINUA, JOS VAIN ANNAT."
 
Siunattua kevättä sinulle ja perheellesi. Pirre
 
Kivellä tavataan tarvittaessa........kai sille kaksikin mahtuu?