---nyt sentään jo kivellä---. Mietin, mitä taas oikein tapahtui. Ehkä sukellus kylmään suoveteen on sitten välillä tarpeen, mene ja tiedä---
 
Ja onkin. Huomasin taas, miten täynnä vaatimuksia olen. Minulle, minulle! Aivan kuin minulla olisi oikeus saada enemmän huomiota, koska olen joutunut niin paljon kärsimään---. Mutta tässäkö se minun velkani onkin? Vaadin, sen sijaan, että suostuisin rakastamaan ehdoitta? En luota siihen, että kun annan rakkautta, se tulee takaisin jossain muodossa.
 
Ja tunteissani luulen, että kun petyn jossain asiassa, se tarkoittaa sitä, että olen niin HUONO, etten tarvitse mitään. En huomaa, että itse petaan itselleni pettymyksiä odottamalla elämältä ja ihmisiltä jotain määrättyä.
 
Iso läksy minulle on suostua siihen, että elämää ei voi hallita. Jumalakaan ei anna minulle, mitä Hänelle ehdotan, ollakseni onnellinen. Takerrun ihmisiin ja asioihin, ja luulen, että ilo ja hyvät kokemukset kestävät ikuisesti. Mutta eihän elämä sellaista voi olla.
 
Onnellisuus lienee siinä, että luotan Jumalan antavan, mitä tarvitsen. Onhan se paljon enemmän kuin se, mitä itse kuvittelen tarvitsevani---. Se on Jumalan valtakunta! Eli sitä kun etsin, saan kaiken muunkin---. Tämän TIEDÄN, mutta ne TUNTEET! Joo, onhan ne pitkospuutkin taas tuossa. Ei kun matkaa jatkamaan vaan---.
 
Sinun kotikutoinen uskosi on varsin viisasta. Jostain syystä minunkin vanhempieni piti kuolla. Jostain he säästyivät, jostain ehkä minä itse. Voiko näin ajatella? Olisiko veljeni kuolema samansuuntainen? Olisinko vaan pahentanut asioita, jos olisin rasittanut häntä kaivamalla meidän yhteisen menneisyytemme esiin? Olisin tehnyt hänelle pahaa, syyllistänyt ehkä? Koska jotain oli, mitä hän ei koskaan voinut kertoa, enkä minä toisaalta kysyäkään, ehkä oli parempi, etten saanut sitä tietää. Silti minua harmittaa ja surettaa, ettei puhumisesta tullut mitään. En saanut tietää!
 
Ja kiitos todella tulkinnasta, joka koski rakkauden velkaa. Sinut tarvittiin tulkitsemaan minulle tullut profetia. Ehkä nyt vasta olen kypsä ymmärtämään, mitä se tarkoittaa. Olen velkaa rakkautta, en mitään muuta, enkä saa omasta puolestani lähteä velkomaan jotain määrättyä, jonka omasta mielestäni kokisin rakkaudeksi. Siis tämä vuorovaikutus kanssasi mm. on rakkautta puolin ja toisin? Selvä! Se on käytännöllistä. Se auttaa. Vaadin itseltäni jotain erikoista suorittamista, kun ajattelen, että olen velkaa rakkautta. Rakkaus on siis yksinkertaisesti sitä, miksi sen Paavali kuvaa korinttolaiskirjeessä..
 
Rakkaus on pitkämielinen, ei kadehdi--- on lempeä, ei muistele kärsimänsä pahaa---. Ja se on käytännön tekoja, me vaellamme siis valmistetuissa hyvissä teoissa. Niinkö? ´--- paitsi, että toisianne rakastatte´. Näinhän se on Raamatussa. Voin loppumattomasti antaa sitä, koska sen lähde on Jumalassa. Ja silloin ei olekaan kysymys mistään tasaamisesta, sujut olemisesta, vaan ollaan kuin rakkauden virrassa. Se ei lopu, eikä sitä voi millään mitata. Tai voi - sen hinta on Jeesuksen kuolema. Näinkö?
 
Illalla. Sain pääsiäiskorttisi, kiitos! Kristus on noussut kuolleista, todella. Ei meillä ole muuten mitään toivoa. Ja Hän kulkee kanssani tällä suolla, auttaa taas näkemään, missä polku kulkee---. Ja sinun kanssasi. Sain myös lohdutusta siitä, että sinäkin olet kokenut kuolemanpelkoa, ja samoin vielä uskossa ollessasi. En ole yksin. Ilmeisesti olen liian paljon ollut yksin, jakamatta kokemuksiani.
 
Olen kuvitellut, että olen jotenkin erikoistapaus, että kenellekään muulle ei tapahdu mitään tällaista, ettei kukaan ymmärtäisi.
 
Ja sinulle myös siunattua Pääsiäisaikaa!
 
terv. Liisamaaria