Kiitti kirjeestä! Rohkaisi taas, ja antoi ajattelemisen aihetta. Mitä siinä nyt olikaan---Joo, nyt tuntuu, että olen hiljalleen alkanut mennä eteenpäin taas. On kuin olisin pysyvästi jollain tasangolla. Sammaleinen kivi sai nyt jäädä taakse, mutta senkin aika taas tulee. Tuli, mitä tuli, Jeesus kulkee edellä.

Rukousvastauksia on tullut paljon, ja silloin kokee olevansa myös selvemmin tiellä. Ensimmäinen oli todella se ihminen työpaikalla. Saattaa olla, että pitkin rukoilla, olet oikeassa! Edelleen välillä tulee muistettua. Sitten oli jotain muutakin, mitä nyt en edes muista.

Tällä viikolla sain tyttäreltäni kirjeen, jossa hän esittää kysymyksiä eräistä lapsuuteensa liittyvistä asioista.
 
Masennuin ja tuttu surkeus ja lama syöksyi ensin kimppuuni. Ja se syyllisyys, mistä me jo sun kanssa sovittiin, että jätetään se taakse. Siinä se taas oli. Luin kirjeen mennessäni töihin, ja koko päivän sitten mielessäni rukoilin, mitä tässä nyt voisi tehdä. Lähetin sitten kotiin tultuni hänelle viestin, jossa sanoin jotain kirjeestä ja siitä, että selvitetään sitten ne jutut. Ja hän vastasi siihen, ettei tarkoittanut syyllistää!
 
No, ei varmasti tarkoittanutkaan, mutta kun hän sanoi sen, sitten vasta todella uskoin sen. Ja helpotuksen itkuksi se sitten meni. Kirjoitan tosin vastauksen kirjeeseen, ja siihen tarvitsenkin sitten viisautta---. Pitäähän hänen tietää, millaista meillä oli silloin, kun hän oli lapsi. Perhesuhteet muutenkin tuntuvat asettuvan kohdalleen. Ja se on vastausta monien vuosien rukouksiin. Kahden naisihmisen kanssa perustettiin puhelinrukousketju. Ja minulla on Pirre, jolle voin kirjoittaa. Sinä olet myös rukousvastaus, sanottakoon vielä kerran.
 
Tunnen olevani enemmän elossa. On kuin olisin toipumassa pitkästä sairastamisesta, tai näkemässä vihdoin selvästi elinikäisen hämärän jälkeen. Näen, mitä minulla on. Ennen olen nähnyt sen, mitä minulla ei ole, ja mitä vaille olen jäänyt. Minulla on koti, mies, kaksi lasta, työpaikka, kohtuullinen terveyskin tällä hetkellä, vaikka joka askel hiukan sattuukin. Nämä kaikki ovat minulla pysyvästi, tosiasioina.
 
Niinpä niin, se syyllisyysjuttu tulikin taas esiin. Kyllä, niin on. Lasteni elämässäkään en ole ollut ainoa vaikuttaja. On päiväkodit, hoitajat, koulu, kaverit---. Tosin aika iso vaikuttaja äitinä olen ollut.
 
Menneet pitää jättää taakseen ja katsoa eteenpäin. Ja Herra toimii. Kyllä. Kaikki hoidetaan ajallaan, kaikki on kuultu. Sen olen nyt huomaamassa! Sinulle voimia, ja terveyttä. Kirjoita taas, mitä itsellesikin kuuluu!
 
Siunaten Liisamaaria