Aika kulahtanut taas kirjeistäsi.
 
Näinhän siinä käy. Kun asiaa on märehtinyt ja pohtinut joka kantilta ja sen on ikään kuin kääntänyt nurin niskoin niin huomaakin usein, ettei se niin kummallista ollutkaan kuin luuli. Tai ei niin kamalaa, ettei sitä pysty syrjään työntämään. Luulen, että sinä olet nyt pahimmat traumasi saanut kunnolla käydä lävitse ja on aika mennä eteenpäin kuten itsekin olet huomannut. Polku on valoisa ja pienet pilvet pyyhkii tuuli pois. Silti on ihan mukava tietää, että Lohtukivi on siellä jossain jos tarvitsee huokaista.
 
Minä olen sitten ollut Lohtukivellä ja ihan makaamassa tällä kertaa. Pääsi taas iskemään pahanlainen keuhko- ja poskionteloiden tulehdus. Lohtukivellä siksi, että olen tosissani kiukutellut Jumalalle. MIKSI, miksi, aina sairaana. Tämäkin tulee joka vuosi yhtä varmasti kuin kesällä hyttyset.
 
Tänä vuonna olen ollut hyvässä kunnossa ainoastaan syyskuun. Joko tuo sinun lonkkasi on parempana? Mulla ei onneksi ole nyt paljon ollut sen kanssa ongelmia.
 
Minäkin olen tavallaan ollut koulukiusattu, tosin opettajan puolelta. 3 - 4 luokalla oli todella kamala opettaja. Vieläkin puistattaa kun ajattelen häntä. Olin sellainen yksin viihtyvä mielikuvitusmaailmassa elävä, piirtävä penska ja kaiketi hankala oppilas. Puolet tunneista harhailin mielikuvituksissani ties missä. Palkintoja tuli aikoinaan piirustuskilpailuista ja kirjoituskilpailuista. Jos olin "läsnä" niin suu kävi lakkaamatta.
 
Tuntuu mukavalta, että tunnet palanneesi johonkin vanhaan hyväntuntuiseen aikaan. Alat nauttia elämästäsi ja sehän on yksi elämän tarkoitus. Nauttia elämän pienistä iloista ja kohokohdista. Olkoon ne sitten käsityöt, lukeminen jne. Sillä nämä ovat niitä iloja joita Jumalakaan ei meiltä kiellä, eikä ne vahingoita ketään.
 
Joo, minustakin maisema on muuttunut. On tullut niittyjä, jokunen koivumetsä ja vähän tummempi kuusikkokin on joukkoon mahtunut. Hetteinen suo on muuttunut kirkassilmäiseksi metsälammeksi jonka rannalla nyt Lohtukivi on. Koivut kaartuvat kiven ylle ja rannan pintaan heijastuu poutapilviä. Ja mikä ihana ruovikkoinen polku vie kivelle. Siinä on hyvä istuskella, siinä meidän kivellä, eikö olekin? On ihanaa, että meillä on tuo oma yhteinen kivemme. Siitäkin voimme kiittää Jumalaa.
 
Lumen tuloa odotellen ja siunausta toivotellen.
Pirre