Edelleen leiriytyneenä---. Ja saattoihan sen arvata, että vihollinen löysi telttapaikalleni. Mutta Lohtukiven ympärillä on onneksi sellainen valo, että sitä se pelkää---

Joo, olen itkenyt. Kehotit minua jopa siihen. Itku alkoi konfliktista miehen kanssa, ja jatkuu eräällä tavalla edelleen. Suren menetyksiäni. Näin se on. Miehen kanssa on sovittu, eli se asia on ohi. Mutta sisälläni edelleen itkettää.

Tämän leiriytymisen tarkoitus taisi ollakin tämä. Piti joutua vihollisen kanssa tekemisiin, jotta vahvistuisi usko ja luottamus Herraan. Niin on käynyt. Tässä ollaan, kunnes on voimia lähteä eteenpäin. Sanoin Herralle, että nyt on jo liikaa kaikenlaista yhtä aikaa. Kuolemaa - monta kuolemaa, kipua ja vaivaa, uusi työnantaja, ja vielä miehen kanssa tulee kahnausta, mitä ei ole ollut pitkiin aikoihin---. Ja kun olin sen saanut sanotuksi, alkoi helpottaa. Miten ihmeellistä se on kokea! Rauha tulee. On kuin koko ongelmakasa siirtyisi kauemmas. Tai pienenisi.

Eihän asiat miksikään muutu. Mutta näkökulma muuttuu. Vihollisen aikaansaama valheellinen ja vääristynyt kuva muuttuu realistiseksi. Itkustakin tulee sitä hyvää, todellista, ei tuskaista, itsesäälistä valitusta, vaan puhdistavaa, helpottavaa.

Kiitos, kun sanoit, että ei tarvitse tuntea huonommuutta. Muistutit taas ihan oikeaan aikaan. Lettinauhat on taas kauniisti rusetilla---.

Olen todella iloinen meidän kirjeenvaihdosta. Kiitos, kun olet jaksanut lukea juttujani ja vastata niihin.
 
Rukouksin, siunauksin

Liisamaaria