Lueskelin tuossa noita edellisiä kirjeitä ja ihan ensimmäiseksi pisti silmään lause jossa sanoit lettien ja nauhojen roikkuvan lurpallaan ja tunsit taas jotain huonommuutta. Muistapa Liisukka, että maailma ajatelkoon mitä vain, mutta Jumalan silmissä sitä emme ole. Hän tietää tarkalleen meidän kyvyt ja voimavarat, himskattiako me muusta viisveisaamme. Teet työt niin hyvin kuin pystyt ja jos ei riitä niin ei riitä. Varmasti jotain muuta on tilalla, siellä jossain odottamassa.

Sinulle on tapahtunut nyt se mikä minullekin aikoinaan. Liian lyhyessä ajassa kuoli moni läheinen ja surutyötä ei ehtinyt viedä loppuun kun tavallaan aina oli alussa. Kun isä ja tyttären kaksoset kuolivat oli äidin kuolemasta kulunut 21 vuotta. Ja hänen surutyö tuli kuvioihin vasta tässä yhteydessä. Sinullakin saattaa olla menossa nyt myös isäsi ja äitisi surutyö, tämän kaiken rinnalla. Annapa itsellesi se tilaisuus että käyt lävitse menetyksesi isäsi, äitisi, veljesi ja kaikki rakkaat, kuten tämä kakkosäitisikin. Itke siellä kivellä kunnolla kaikkea sitä mitä olet menettänyt. Sitten läväytä ikkunat auki ja verhot pois suruhuoneestasi ja anna rauhan ja valon valua sisään.
 
Mieheni on ollut töissä ja alkaa hiljalleen päästä köhästään eroon. Mulla on kaikkien kokeitten arvot hyviä. Tuolla miehen työmaalla vähän rukataan hommia ja yhdistävät työpisteitä kunhan löytävät siihen tarvittavat isommat tilat. Sitten 10 henkilöä saneerataan. Olen nyt patistellut miestäni pyrkimään sairaseläkkeelle. Saa sitten nähdä mitä tapahtuu.
 
Minäkin ajattelen sitä meidän Lohtukiveä ja totisesti siellä paistaa aurinko vaikka muualla sataisikin lunta. Eikö ookkin ihanaa?
 
Voi hyvin ja jätä itsesi kokonaan Jumalan rauhaan.
 
Pirre