Vaikka näyttääkin kurjalta kun Tuulitukka ei olekaan nyt tuulitukka. Lohtukivellä tuulee aivan hiljaa, lempeästi, ja vähitellen hiukset alkavat taas liehua tuttuun tapaan---, vai miten? On teillä nyt raskasta. Koko ajan jotakin. Ei tarvitse jaksaa, ellei jaksa. Työpaikkojen neuvottelut ovat kertakaikkisen kiduttavia! Ymmärrän, että masentaa. Ja että sinua huolettaa. Miehesi tarvitsisi tukea jostain, oikein ihmisverkoston. Onko hänellä ystäviä, sukulaisia? Puolison tukeminen yksin on iso taakka. Mutta jos niin pitää olla, sen kyllä Jumalan avulla jaksaakin. 
 
Mutta rukoillaan, ehkä tie kirkastuu askel askeleelta. Tai ei mitään ehkä, vaan pimeän jälkeen se kirkastuu aina. Muistan rukouksin. 
 
Tulit siis mun puutarhaan ja polulle rantaan! Kyllä, rannassa on juuri se laituri, jolle olen jäänyt seisomaan, kun veljeni lähti vajaat kolme vuotta sitten, - enoni, toinen kasvatusisäni kaksi vuotta sitten ja ensimmäinen kasvatusäitini ennen joulua. Mulla on sellainen mielikuva, että laiva tulee, ja he nousevat siihen, ja minä katson, kun se lipuu taivaan rannan taakse kirkkaaseen kohtaan, mistä ei tiedä, missä meri loppuu ja taivas alkaa---. 
 
Minä sanon kaivaten: sinne se meni, mutta taivaassa sanotaan iloiten: katsokaa, nyt se tulee! Tämän on joku viisas sanonut, ja se on mulle ollut lohdullinen kuva kuolemasta. Kyllä, siellä laiturilla olen vilkuttanut. 
 
Mummonmökki? Heti piti lähteä katsomaan. Aina olen vain käynyt puutarhassa ja tullut takaisin arkeen, tähän maailmaan, jossa mulla on monimutkainen, iso talo (minä?) kellareineen ullakkoineen kaikkineen. Muistoineen, huoneineen---kauheasti siivottavaa, ja kellarissa aina pelottaa--- 
 
Mutta sinä sanoit, että puutarhasta voisi löytyä pieni punainen mökki pitsiverhot ikkunoissa! Yhtä polkua en ole vielä tutkinutkaan---. Ehkä se on siellä, yksinkertainen rauhallinen lepo-paikka ilman kiirettä ja ahdistusta tietää kaikki itsestä, ja ymmärtää kaikki---. Elämä yksin-kertaistuisi, olisin siellä jonkun aikaa, kastelisin pelarkuunejani, ja istuisin rappusilla katsomassa auringon nousua ja laskua. Jos löydän sen, kutsun sinut sinne kylään! 
 
Sukulaisasiassa olen nyt joutunut kirjeenvaihtoon. Vastausta viimeiseen kirjeeseen on ollut todella vaikea  kirjoittaa. Tein sitä monta päivää. Asia tuntuu edelleen vaikealta. Mutta syyllisyyskivi koskien läheisiäni alkaa olla pois tieltä.
 
Minä lähden tutkimaan uutta polkua, jospa punaisen mökin nurkka tulisi puiden takaa esiin! Kivihomma jatkuu. On jo tullut paljon polkua näkyviin. Huomasin, ettei ole kiire. Saan tehdä sitä omaan tahtiin. 
 
Ihanaa, että olet siellä! 
 
täällä Lettipää  --letittämässä hiuksiaan arkea varten---. Tänään valitsen ehkä pitkästä aikaa taas punaiset rusetit---. 
 
Perjantai-lauantaiyönä                                                                                                             
 
Täytyy taas kertoa, mitä kuuluu kivikasalleni. Tänä aamuna huomasin jotain. Olen ajatellut, että tämä ns. turha syyllisyys perheeni keskellä on vahingollinen, mutta kuitenkin pieni kivi. Ovathan nämä ihmiset minulle rakkaita, ja he tuntevat minut hyvin. Olen nähnyt kiven ja kummallisesti se on kiilana isoille kiville. Se pitää saada ensin pois. Mutta nyt huomasin, että sen ympärille on kietoutunut paksuja juuria---. Meillä mökillä on sellainen kivi. Se on hiukan tiellä pyykki-narupolulla, ja monesti olen kumartunut ottaakseni sen noin vaan pois tieltä, mutta se ei liikahdakaan. Männyn juuret ovat nipistäneet sen otteeseensa ja ne pitäisi ensin hakata pois. 
Mun tiellä olevaa kiveä ympäröivät juuret ovat katkeruuden juuria. Huomasin, miten nurjia ajatuksia mulla on läheisiäni kohtaan. Ne nousevat jostain kaukaa. Kannan kaunaa, vaikka olen luullut antaneeni anteeksi. Tällä hetkellä siihen ei olisi mitään syytä. Ja mieleeni muistuu aikoja ja tapahtumia, joiden takia tulee murheellinen ja katkera olo. 
 
Nyt tätä hommaa tehdessäni sitä on noussut usein. On kuin Herra olisi painanut sormensa siihen paikkaan. Olen katkera siitä, että en ole saanut olla, mitä olen. Ja alun perin se ei ole läheisteni vika. Se nousee jostain paljon kauempaa. Tässä nyt istun tuon mokoman kiven vieressä. Tuntuu siltä kuin mulla olisi vain pieni puukko aseena tuon juuren katkaisemiseksi. Tuntuu, että tarvitsen apua. 
 
Nyt tässä tunnustan sulle, rakas ystäväni, Tuulitukka, olen katkera siitä, mitä elämäni on ollut, etten ole saanut parempia eväitä rakastaa läheisiäni. Ja samalla tunnustan sen Isälle. Ehkä juuri ei kuitenkaan ole niin sitkeä, miltä se näyttää. Ehkä se katkeaakin helposti. Nyt en vaan jaksa kokeilla, miten sen kanssa käy. Taidan lähteä Lohtukiven suuntaan. 
 
Anteeksi, että jauhan koko ajan samaa asiaa. Sulla on itselläsikin huolta tarpeeksi. Kuitenkin tänään alkoi tuntua siltä, että Herra on koko ajan tekemässä jotakin. Miksi ei olisi! 
 
Rukouksin 
Lettipää 
 
Hei Lettipää!                                                                                                              
 
Laitan tässä tulemaan pikaviestin ja kirjoitan vaikka huomenna pitkän kirjeen. Viesti siksi, että kun luin tuota kirjettäsi niin minulle tuli sellainen voimakas tunne, että nyt ovat uudet tuulet liikkeellä.
 
Tuo kivi joka on juurakolla kiinni, ei lähde siksi irti, eikä edes hievahda koska juurakko on taas kiinni maassa pääjuurella, joka on syvällä. Se sinun on saatava hajalle eli olet aloittanut sen jo. Olet tunnustanut että olet katkera. Pääjuuren nimi on katkeruus ja muut jotka siinä rinnalla puristavat ovat niitä jo osittain oivallettuja asioita. Lapsuuden aikojen kaipaus. Kaipaat niitä aikoja joita, et edes hyvin muista. Siksi tämä juurak-kovyyhti on sekalainen ja heikompi. Tuohon pääjuureen ei taidakaan pystyä ihan mikä tahansa työkalu. 
 
Ota nyt käyttöösi se voimakkain. JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMESSÄ JA VERESSÄ MINÄ KÄSKEN SINUA KATKERUUDEN JUURI, ETTÄ TÄSSÄ JA NYT MURENET JA MAAN TOMUKSI MUUTUT SINNE ROTKON POHJAAN. AMEN. 
Minä myös rukoilin tämän täällä kotona nyt juuri.
 
Hyvää viikonloppua Letti-Liisukka. 
 
Laitan mukaan saamani profetian pätkän. Junassa matkalla Järvenpäähän.
 
Kuule! Lapseni älä huolehdi turhaan.
Kaikki hoidetaan ajallaan. Kaikki on kuultu.
Herran käsi tekee työtään.
Se ratas on hidas, mutta se pyörii.
Uskokaa lapseni, en minä turhaan teille puhu.
Hyvyys astuu kuvioihin, rakkaus voittaa lopulta.
Poistakaa katkeruus mielestänne.
Puhdistakaa Herran temppeli, Minua varten.
Aika ei ole koittanut Herran astua esille.
Sydämessä asuva kipu käpertyy itsesääliin. Poistakaa se!
Minä en kerro teille aikaa, mutta olen luvannut toimia...
 
Kiitos, Pirre!                                                                                                                               
 
Niin se on. Juuri tänään koin, että katkeruuden juuren katkaiseminen ei onnistu pienellä retkipuukollani. Ja vaikka sen saisikin katki kiven ympäriltä, se saattaisi kasvaa uudestaan. Tarvitaan Jumalan dynamiittia hajottamaan koko juuri. Kiitos, että rukoilit puolestani! Kun luin tuota tekstiäsi, koin, että tässä tapahtuu nyt selvästi jotain ratkaisevaa. On mentävä todella syvälle. En varmasti koskaan saa selville selityksiä elämäni pahoille kokemuksille, mutta voin luottaa siihen, että Jumala on luvannut kantaa minua tästä eteenpäin. 
 
Välillä olen kokenut, että eihän sillä edes ole väliä. Siis selityksillä. Mutta sillä on, että matka jatkuisi eteenpäin. 
 
Ja kiitos profetiasta myös. ´Sydämessä asuva kipu käpertyy itsesääliin´- se on juuri minulle. En edes ole huomannut sitä aikaisemmin näin selvästi. Tälle polulle oli pakko tulla, tämän kiven viereen oli pakko tulla. Itsesääli ja katkeruus ovat toisiaan ruokkivia asioita. Sydämessä olevan kivun ei tarvitse käpertyä itsesääliin. Olen sen kyllä tiedollisesti ymmärtänyt, ja hyväksynyt. Mutta en ole ollut siihen valmis. Nyt se on annettava täydellisesti Jumalan käsiin. 
 
Tässä nyt ollaan sen saamani profetian ytimessä: heitä menneisyys meren syvyyteen! En voi heittää sitä, ellen anna kipuani Jumalalle sen sijaan, että ruokin sillä itsesääliäni ! Olenko oikeilla jäljillä! 
 
Kiitos avusta! Kiitos siitä, että rukoilit kanssani! 
 
Letti-Liisukka itkeä tirautti parit kyyneleet taas tänä aamuna. Kummasti niitä riittää. Mutta se ei kestänyt kauan, tämä puuska. Jokin osa katkeruuden juuresta katkesi samalla. Huomasin, miten turhia kyyneleeni olivat ja miten tuhoisaa katkeruus on. Se pilaa mun vapaapäivän. Jos annan sille taas lannoitetta. Enkä antanut, kiitos Herralle.
 
Elämä on tarkoitettu elettäväksi sellaisena kuin se tulee eteen. Ei ole luvattu helppoa, onnellista,
vaivatonta elämää täällä maan päällä. Onnellisuus on lopulta pelkästään kuuliaisuudessa, rakastamisessa, palvelemisessa, siinä, että käsi on Isän kädessä ja sitten mennään.
 
Isä tulee ja auttaa mua tämän onnettoman kiven kanssa. On jo auttanut. Kiitos m.m. Hänelle eräästä Pirrestä, jota Tuulitukaksi nykyisin kutsutaan!