"Jumalan rauhaa, mä sulle tahdon toivottaa.." Rauha on taas palannut sisimpääni. Tämä sodan kammo on siitä outo, että kun se sota on sitten alkanut niin ahdistus väistyy. Syytä siihen en tiedä, mutta ehkä se on yksi, että kun en pystynyt sitä estämään..! niin hoitakoon muut homman. Ystävättäreni poika joka oli Kosovossa rauhanturvaamistehtävissä, huokasi äidilleen, että onneksi ei kuuluta Natoon, ettei tarvitse lähteä minnekään päin maailmaa taistelemaan. On oikeus puolustaa vain omaa maataan, se riittää.
Eikös yhdessä laulussa lauleta, että "Jeesus mua rakastaa, taivaskin sen todistaa..." Jeesushan oman suojelusenkelisi kanssa on pitänyt huolta Liisukan tuvasta. On kaikki tallella löydettäväksi, kun sen aika koittaa. Ja nyt se on koittanut ja löytöretki punaisen tuvan maailmaan on valmis.
Nuo sinun kaksi puutarhaa voisivatko ne kuvastaa sielusi maisemia. Siellä jossain taka-alalla on satoa tuottava puutarha, mutta niin syvällä, että vain unessa olet kyennyt näkemään sen, siksi rikkaruohot. Se on sitä lapsuuden rikasta unohtunutta aikaa. Tuo kuiva satoa tuottamaton oli tätä vaikeaa aikaa kun Liisukka oli hukassa. Sitten tuli joku ja alkoi kysellä kukkien ja kasvien nimiä. Tämä puutarha oli alkanut kukkia. Olit saanut lannoitteita ja vettä ja ne alkoivat hiljakseen murtaa heikkoa maata. Multa on muuttunut muhevaksi ja tuottaa nyt satoa.
Sanoit kirjeessäsi, että kesannolla ollutta maata pitäisi alkaa kuokkia ja istuttamaan taimia. Jospa aloitettaisiin uskolla, toivolla, rakkaudella, kärsivällisyydellä, pitkämielisyydellä, tarmolla, voimavaroilla ja katsotaan kaikkea ruusunpunaisin silmälasein. Kyllä tämä kasvimaa on siellä Liisukan tuvan puutarhassa. Se taitaakin olla ainoa mikä vielä on kesannolla, mutta ei kauan. Kun tulen kyläilemään, niin uskon, että olet kuokkinut aikamoisen alan maata.
Sinäpä sen sanoit. Tietenkin putouksen takana on Unelmien laakso. Se paikka jossa olemme kohdanneet Jeesuksen ja saaneet kaikki syntimme anteeksi. Niin se on. Sinne voi sukeltaa aina silloin kun maailma tuntuu liian julmalta ja levätä Jeesuksen viitan liepeissä.
Kun luin siitä löytämästäsi Lähteestä koin jotain sellaista mitä en totisesti ole koskaan kokenut tietokoneen ääressä. Jumalan Pyhä Henki oli läsnä. Valtavat aallot kulkivat lävitseni ylhäältä alas, ympärillä oli raikas viileä hyvä olo. Oli kuin ylleni olisi kaadettu Herran iloöljyä. Onneksi istuin, muuten olisin varmasti vajonnut kasaan. Niin voimat-tomaksi menin Herran läsnäolosta. Näin on tapahtunut ennenkin, mutta yleensä kirkossa rukoillessa. Se oli niin ihmeellinen kokemus, että todella toivoin voivani ammentaa siitä sinullekin.
"Lähde Jumalan pulppuaapi, virta Herran täynnä on, Kuivan erämaan saa se kukkimaan, minne saapuu matkallaan..."
Alkaa tuntua sinua lukiessa, että ainakin suurimmat kivet ovat jo rotkossa, mitä lie pieniä vielä jäljellä, mutta ne menevät rotkoon alas pelkällä haravoimisella. Sitten voitkin siirtää kottikärryt ja muut välineet sinne kasvimaalle.
Jos aion saada tämän vielä tänä yönä lähtemään niin on lopetettava nyt. Iloitsen kans-sasi siellä Lähteen reunalla. Meidän kuvajaiset näkyvät kirkkaan veden pinnalla. Kaksi päätä yhdessä Letti-Liisukka ja Pirre Tuulitukka. (inhosin minäkin pienenä tuota Pirre nimeä) Kyllä Jumala on ihmeellinen kun on johdattanut meidät kaksi yhteen.
Jostain syystä en ole vieläkään käynyt vuorella. Onko sillä nimi?
Tuulitukka täällä.
Sitä samaa sulle----
--eli rauhaa! Se on ihana laulu. Sielusi täyttyköön, ylitse läikkyköön---
On taas uutta kerrottavaa. Sanoin, että kulkeminen alaspäin kohti jokipolkua on vaivalloista. Koin, että edessä on taas kiviä, ja pensaita, mutta ne eivät ole enää piikkisiä, eivätkä tiellä, vaan polku kulkee niiden lomitse. Tie on jyrkkä, ja minun täytyy pitää kiinni oksista ja kivistä. Se on pelon polku. Luulin, että pelko olisi ollut se yksi kivi ennen Lupausten kiveä, vaan kyllä vasta tässä kohtaa ollaan tekemisissä pelkojen kanssa. Pelon voittaa vain käymällä siihen käsiksi. Kun tartun kiviin, niistä lopulta tuleekin tuki, jonka avulla etenen polullani.
Jaa--- taas vähän selkokielellä---. Joo, tosiaan tuli eteeni omat neuroottiset pelkoni. Ja muutkin. Olen pelännyt ottaa vastuuta asioista. Vaikka syyllisyydentunne on vähentynyt, olen kokenut pelkoa ylipäänsä ajatella ja puhua siitä. Toinen pieni pelko tuli eteen, eli ihmis- ja esiintymis- ja ryhmässä olemisen pelko. Aika hassua edes kertoa siitä, mutta kun tässä samoilla kivillä istutaan--- Nolo juttu---. Piti mennä yhtiökokoukseen.
Pelkäsin etukäteen mokaavani, etten saa sanaa suustani, jos pitää, jne. Äänestän väärin, saan moitteita--- Sivumennen sanottuna on aika ihmeellistä, että teen ihmistyötä tämän pelkoni kanssa! No, valmistauduin huolella, tutkin kirjanpidonkin, ja löysin pari muodollista virhettä. Nekin piti laskea moneen kertaan--- olishan se noloa, jos sanoisin virheistä, joita ei ole---. Noniin, koska rukoilin, sain vastauksen. Kun astuin sisään sinne, pelko kaikkosi sen siliän tien. Ja itseluottamus kohosi arvoon arvaamattomaan. Eli ilmeisesti ´normaali-ihmisen´ lukemiin. Taas tuli astuttua monta askelta eteenpäin pelkopensaista kiinni pitäen---.
Vastaavaa tapahtui töissä. Itseluottamukseni ja kiitollisuuteni oli huipussaan, koin, että nyt ollaan jo voiton puolella tässä alas kapuamisessa.
Sitten tuli toissapäivä. Olin tullut kotiin iloisena ja aukaisin sähköpostilaatikon. Siellä oli kirje ja sellaista tekstiä, mitä en ikimaailmassa olisi voinut kuvitella, kyse on edelleen sukulais-asioista. En nyt kerro mitä, mutta sellaista, että tuli kylmä ja pelon kouraisu tuntui taas sydämessä, ja itku kurkussa rukoilin, etten enää kestä tällaista---. Samana iltana sain käräytettyä pohjaan ruoan, ja sen jälkeen vielä jäi hella täysille päälle ja lähes tyhjä vesikattila liedelle--- Tänne huoneeseeni alkoi tulvia savun hajua---. Olin opiskelemassa piirtämisohjelmani koukeroita. Tottakai koin, etten saa varmaan edes piirtää---. Oikein perusteellinen pahan hyökkäys. Niin sen koin. Koin sen aivan konkreettisesti nauraa räkättävän mun itseluottamukselleni -
Koin lopulta, että olin kulkenut nyt alaspäin sen verran, että näkymä joelle ei ollut enää silmien edessä. Nyt oli vaan luotettava, että tämä polku vie sinne. Ja toden totta, en alkanut enää kokea ahdistusta, en myöskään syyllisyyttä. Eli ensijärkytys ei kestänyt kauan. Ainoastaan tuli selvä ajatus siitä, että nyt koetellaan ja nyt on tartuttava asiaan.
Eli tartun taas kiinni pelkooni ja ilme tiukkana eteenpäin. Rukoilisitko kanssani, että näkisin, mikä on totta siinä asiassa, mikä tuli eteeni. Ja saisin viisautta sanoa, mitä pitää, ja mitä ei pidä. Tai viisautta olla puuttumatta asiaan, jos se on oikein.
Mutta se joki ON siellä! Kiitos Jumalalle! Virvoittavat vedet ovat totta, yhtä totta kuin tämä maailma kaikkine pahuuksineen, sotineen, synteineen, enemmänkin totta. Ja Lähde on totta. Sinä sait sen oikein konkreettisesti kokea. Ihanaa! Lähde Jumalan pulppuaapi--- Kyllä! Olen ajatellut olevani aivan hassu näine juttuineni. Mutta koska sinä koet samaa iloa kuin minä näillä poluilla, tämä on Jumalan lahjaa!
Ja se vuori. Kysyit sen nimeä. Olisko se Uskon vuori, Taivasnäköalan vuori? Kerron vielä tarkemmin, miten sen löysin.
Minulla oli niitä pahoja monttuja, jolloin ahdistus syöksyi päälleni kuin hyökyaalto. Itkin kauan, sitä riitti moneksi päiväksi. Tein tosin työni normaalisti, mutta kuvasin sitä niin, että itku oli koko ajan silmien takana. Usein - tai oikeastaan aina kysymys oli siitä, että koin itseni hylätyksi ja kelvottomaksi. Tarvittiin joskus vain pieni poikkipuolinen sana lähimmäisen taholta, kun se tönäisi minut suohon. Koko menneisyys lapsuuteen asti tulvi päälleni kaikkine tunteineen. Joskus itku alkoi aamulla herätessä ilman näennäistä syytä.
Huusin apua Jumalalta, ja sain tilanteeseen aina vähitellen ajatuksia, joita opin sanomaan ´auttaviksi ajatuksiksi´. Koin tunteiden laantuvan, maailman kirkastuvan, kömpiväni ylös polulle. Ja sitten alkoi tapahtua, että tällaisen tunnemyrskyn jälkeen huomasin, että hyvänen aika, minä olen Jeesuksen oma, minä olen matkalla taivaaseen, kaikki yhdessä vaikuttaa parhaakseni, nämä suokokemuksetkin! Vaikka kaikki ihmiset hylkäisivät, Herra ei hylkää jne.---! Lohdutusta lohdutuksen perään. Itseluottamus palasi, lamaantuminen vaihtui taas energisyydeksi jne.
Ja lopulta olin kuin noussut vuorelle, josta näkyi päämäärä, ja kaikki elämääni kuuluvat asiat tienä sinne. Elämän tarkoitus onkin elää tämä elämä taivaan valtakunnan kansalaisena pääasiassa. Nämä lapsuus- sun muut trauma-asiat ovat pitämässä minua vankasti tiellä, että oppisin pitämään kiinni Herran kädestä tai miten sen nyt haluaakaan sanoa. Minun elämäni on minun elämäni ja kokonaisuudessaan Jumalan rakastavissa käsissä.
Tämä nykyinen kulkeminen on nyt sitten sitä. Tarvitsin matkakaveriksi ja rohkaisijaksi Tuuli-tukan, jotta uskaltaisin raivata kivet ja jolle näyttää puutarhani. Jospa sinäkin olet ollut vuorella, tullut vaan toisesta suunnasta!
Siirsin kotikärryt ja muut vempaimet puutarhaan. Uskon siis, että pahin turhien syyllisyyksien aika on eletty. Ehkä takapakkia tulee ja humpsahdan rotkoon, mutta enää ne ei tuki tietä. Ja senhän me ollaan jo opittu, että rotkosta on askelmat ylös. Voihan olla, että rotko kokonaisuudessaankin jää taakse tai joku rakentaa aidan sen reunalle--- Mutta se ei enää ole sillä tavalla mielessä.
Puutarha ja kasvimaa sen sijaan ovat. Uskon ja toivon pensaat työntävät lupaavasti uutta versoa, kärsivällisyyden siemenistä en vielä osaa oikein sanoa, mutta tarmon ja voimavarojen sipulit työntävät terhakkaasti ensimmäisiä vihreitään. Nyt on jo kiire alkaa lannoittaa maata Jumalan sanalla ja luottamuksella edelleen. Uskon ja toivon uudet versot pitää tukea huolellisesti.
Maan kääntäminen on palkitsevaa hommaa. Rikkaruohot tulee kitkettyä ja maa muokattua. Sitten vaan ne ilon ja kaikenlaisten Hengen hedelmien siemenet maahan! Ehkä haen vanhasta puutarhasta parhaiden hedelmien taimia tännekin---
Onko jo selvinnyt, muutatteko maalle, ja milloin muutatte? Miten muuten menee terveytesi ym:n kanssa. Miten miehesi jakselee?
Miltä nyt tuntuu Pirre-nimi? Se sopii Tuulitukan kanssa. Reipas ja iloinen.
Missäs nyt olet? Löydänkö sut miltä polunpätkältä? Vai odotatko mua jo suvannolla? Tulen minä, kunhan kerkiän. Pistetään piknikit pystyyn, liina nurmikolle ja herkut riviin!
Terv. Letti-Liisukka
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.