Tilanne on siitä hyvä, että nyt voin kirjottaa rauhassa kun siirsimme kirjoituspöydän koneineen pois makkarista. Saan naputella silloin kun siltä tuntuu. Aika souvi oli kun jo tämä kirjoituspöytä on sellainen vanhanaikainen toimistopöytä, iso ja painava. Sen lisäksi kuvaruutu, laatikko, tulostin ja skanneri + muut tykötarpeet.
 
Kuparinen kahvipannu, se kuuluu mun lapsuuteen. Oletko koskaan jauhanut kahvimyllyllä kahvia. Olen kymmeniä kertoja jauhanut ja vielä useampia kertoja katsonut mummoni käden liikettä kahvimyllyn päällä. Olen jopa nähnyt miten brännärillä paahdettiin hellan päällä kahvinpapuja. Vastajauhettu kahvi tuoksuu niin hyvältä, että.
 
Oletko Liisukka kurkistanut liinavaatekaappiin sinne kammarin puolelle. Mikä tuoksu, mikä valkoisuus ja pitsit. Lakanoissa kauniit leveät pitsit. Ei mitään nykyajan kiireisten ihmisten pussilakanoita vaan niitä levollisen unen pitsilakanoita. Ja tyynyliinojen haitarirypytetyt nauhat. Kuka nekin on tehnyt? Oletko huomannut, että mökissäsi on aika hiljentynyt ja suuri levollisuus on koko ajan läsnä. Avaapa ikkuna niin kuulet kuinka linnut livertää Luojan kunniaksi.
 
Oleanderin on tuonut oma suojelusenkelisi iloksi sinulle, etkös sitä tiennyt? Jumala pitää omistaan huolen ja näin silmätkin saavat iloita mökissäsi. Muuten, onko mökilläsi nimeä tai tällä paikallasi?
 
Auto on ehjä taas. Passitin sen korjaamolle ja meillä oli onnea. Vain yksi osa oli hajonnut. 
 
Juu, tuo Kiitoksen ja Lupausten kivi on muutenkin ihana. Aurinko on lämmittänyt sen tasaisen laakean pinnan lämpimäksi ja sen päällä on ihana maata selällään ja katsella poutapilviä taivaalla. Tulee niin raukea olo, että saattaapi vaikka nukahtaa huomaamattaan. Siinä sitten on mukava levähtää. Onpa jännä kuulla mitä seuraavaksi löydät? 
 
Sen verran ehdittiin setviä asioita, että meillä oli kohtalaisen hyvät välit isän kanssa vaikka harvoin tavattiinkin. Isä soitti jos jotain oli sattunut. Kävi jouluaattona meillä ja vietiin kotiin samalla reissulla kun käytiin haudoilla. Vietiin kynttilät äidin haudalle ja miehen isän haudalle 9-10 välillä aattoiltana. Siellä oli aina kaunista, kynttilämeri loisti pimeässä yössä. Neljäntenä päivänä isän kuolinvuoteen vieressä kerroin, että rakastin häntä. En ollut sitä koskaan sanonut kun meillä ei kotona näytetty tunteita.
 
Mullakin oli lapsena Eilan kanssa erilaisia leikkivaiheita. Noi vankkurileikit tiedätkin jo. Sitten jossain vaiheessa oltiin jotain jumalattaria ja uhrattiin metsikössä olevalle suolle, minä muistaakseni jonkin kaulakorun jota ei sitten koskaan enää löytynyt. Näitä muinaiskaupungin jumalattaria oli jossain sarjakuvissa. Jossain vaiheessa oltiin itämaisia hunnutettuja neitoja. Arvaa olivatko vaatteet ja korut loistavia. Sen jälkeen tulivat paperinuket ja niille upeita vaatteita. Piirrettiin ja vesiväreillä maalattiin.
 
On muuten jännä juttu, mutta minä olen koko ajan kuvitellut Letti-Liisukan vilkkaaksi tytöksi nauru huulillaan. Joka höpötteli kilpaa kaverinsa kanssa.
 
Tämä Letti-Liisukka sai vain niin suuren surun pureksittavaksi ilman selityksiä, että nauru ja ilo hautautui sinne vanhan harmaan talon sokkeleihin. Mene mökillesi ja kuulet menneen ilon pulppuamisen. Siellä se on ollut odottamassa sinun heräämistä prinsessa Ruususen unesta. Tajuatko, että nyt kun kivikasasi on alkanut murentua ja putoilla sinne rotkoon alat nähdä sen taakse ja siellä he kaikki ovat, läheiset, omaiset. Ovat olleet vain muistojen kätköissä. Suurin osa sinusta lukkiutui sinne hämäriin huoneisiin pakoon sydämen kipua. Turruttaen sen surun, jonka lapsi voi kokea tullessaan hyljätyksi. Sillä kuolema, oman äidin kuolema, on lapselle hylkäämiskokemus. Isä jätti, äitikin jätti, miksi, mitä pahaa tein, että näin kävi? Jopa tämäkin oikeus sinulta riistettiin (olettaisin) sanomalla, että eteenpäin on mentävä ja turhat murheet jätettävä taakseen. Se oli sen ajan käsitys surutyöstä.
 
Mielenkiintoista tuokin, että 40 kymppisenä olet alkanut kriisiäsi läpikäymään. Minäkin olin 44 kun kaikki alkoi sortua päälle. Se oli rytinää se.
 
Et muuten kyllä leikkaa lettejäsi. Minä kun olen alkanut nähdä sinut milloin löysin letein, jotka juuri ja juuri pysyvät koossa ja taas välillä niin tiukalla, että silmät tuppaa vinoksi venymään. Mulla ei ollut kotona ketään joka olisi letittänyt tukkani. Siksi se oli aina tuulen tuivertama. Milloin pidempi milloin lyhyempi. Oli siinä kerran 10-vuotiaana puudelipermanentti. Kamala  säkkärä. 
 
Pitäis joskus järjestää lettukestit verannalle, mitäs tuumit? 
 
Nyt kello on 20 vaille kolme yöllä ja ajattelin, että pistän tämän vielä tulemaan ja sitten kömmin sähkyyn tappelemaan tyynyjen ja täkkin kanssa. Uni kun ei ota tullakseen ennen kuin olen useampaan otteeseen tyynyä kurittanut ja pyörinyt kymmenen kertaa ympäri mitä kummallisempiin asentoihin.
 
Täällä Tuulitukka lähettää siunauksia Letti-Liisukalle.