Heitä on olemassa, heitä pitää varoa, eikä saa leikilläkään olla tekemisissä spiritismin ym. asioitten kanssa. Tämä tarkoittaa tietenkin maailman lapsia. Me uskovaisethan osaamme tai tiedämme varoa, mutta siitä huolimatta saamme välillä kokea kuinka sieltä sivalletaan jos emme ole suojelleet itseämme Jeesuksen veren suojaan. Jumala sallii tämän, vaikka syytä en tiedäkään kun tuntuu, että elämä on muutenkin täynnä kaikenlaista ongelmaa. Sen kuitenkin uskon, ettei Jumala salli meitä järjettömyyksiin asti sohia. Jeesus joutui koetukselle ja hän kesti, mutta hän on myös Jumalan poika ja hänen uskonsa on vahvempi kuin meidän vajavaisten ihmisten. Ruumista voidaan riuduttaa, mutta sieluun ei saatana pääse käsiksi. Siitä kiitos rakkaalle Jeesukselle.
 
Tulee paha mieli siitä kun ajattelee, mitä Jeesus uhrasi meidän kaikkien puolesta ja he, nuo ihmiset eivät ota uhrausta vastaan vaan porskuttavat maailman laveaa polkua eteenpäin aina kiihtyvällä vauhdilla. Rahaa, kalliimpia autoja ja muuta rekvisiittaa on saatava hinnalla millä hyvänsä. Ja sitä hintaa sitten maksavat siihen osallistumattomatkin. Ei tarvitse kuin avata telkkari uutisten aikaan niin itku pääsee. Kärsiviä on joka puolella. On nälkää, sotaa, tuhoja ja me ihmiset se ollaan saatu aikaan. Ei siihen Jumalaa tarvittu. 
 
Sen voin sanoa, että oli vihani oikeutettua tai ei niin kamalaa se oli. Nyt sai mieskin tuntea osansa ja purin kiukkuani ja epätoivoani häneenkin. En jaksanut olla se vierellä kulkija jota hän tarvitsi. Nyt itkee sielu kun näen kuinka uupunut hän on. Miksi ilkeys iskee vaikka ei haluaisikaan? Rakastan häntä eniten, Jumalan jälkeen ja kuitenkin "löin lyötyä". Onko niin, että kun meillä on tuska niin vihoissamme puramme sen avuttomimpaan, koska se ei tehoaisi sellaiseen jolla olisi voimat ottaa nämä iskut vastaan. Mulla on kaamea syyllisyys ja henkinen krapula. 
 
Kyllähän minä sen tiedän, että tämä sarvipää valehtelee sen kun kerkiää, jos vain kuuntelee. Olikos mun pakko kuunnella ja rypeä itsesäälissä? Kysyn vain, vaikka vastauksen tiedänkin. Itsellenihän minä sillä vahinkoa teen tai normaalisti teen, mutta nyt joutui kärsimään myös puoliso tästä ja se ei ole oikein. Nyt omatunto jyrsii kuin rotta koloa ja on huolestunut olo. Tiedän, että tällä kiukuttelullani ja tiuskimisellani sain pahaa jälkeä aikaan. Mies hiippailee nyt arkana ja vaitonaisena, vaikka yrittääkin olla niin normaali kuin vain voi. Hän ymmärtää vähän liiankin hyvin ja tietää, että huoli hänestä on yksi osasyy ryöpsähtämiseeni, mutta se ei ole mikään puolustus minulle. Minun jos kenen pitäisi tietää missä nyt mennään ja miten toimia. 
 
Miksikö mailini lensi taivaan tuuliin? ...ylpeydestä se lensi, sen tiedän. Taas otti Pirre kunnian hyvästä tekstistä ja vei sen Jumalalta. Niin se vaan oli. Kyllä itse ajattelin, että tulipa hyvää tekstiä ja ylpeys tuli ja rysäytti mut sinne mutaplotikkoon. Tätä kirjettä kirjoittaessani olen ihan kankeana, mutta en siitä syytä Jumalaa vaan itseäni. En ole vielä ihan rennoksi päässyt. Taidan ryömiä Lohtukiven tuttuun turvaan nuolemaan itse aiheuttamiani haavoja. Sieltä sitten rohkeasti ajan vihollisen pois Jeesuksen nimeen.
 
Nyt tuntuu siltä, että pistän tämän tulemaan. Lupasivat loppuviikoksi kylmiä ilmoja. Ei se mitään kunhan ei hirveästi sada lauantaina. Silloin kannetaan tavaroita mökille ja vielä on liikaa vaikka kuinka on heitetty pois. Mökin kaivoon oli ilmestynyt vähän vettä ...että sieltä kait sitten sitä hiljalleen alkaa tulla.
 
Joo, mitä mun vielä piti kirjoittaman.... osoite.
 
Kesän tuloa ei mikään voi estää, vai voiko?
 
Pirre Tuulitukka