....olo on nyt sellainen, että käydään hakemassa lähteeltä vettä - hedelmät otettiin jo mukaan puutarhasta, - ja kiivetään yhdessä Uskon vuorelle. Rinne ei ole jyrkkä, siellä on helppo hengittää, ja yhdessä kävellen matka sujuu joutuisaan. Reppuun laitetaan kaikki, mitä tämän hetkisessä elämässäsi on - ja mun elämässä. Kannetaan ne vuoren laelle. Kun ne on sopivasti pakattu Jeesuksen lupauksen mukaan taakka on sopiva. 

Siellä nähdään eteenpäin. Kohta mennään, uusilla kukkuloilla, laaksojen jälkeen on aina uusi mäki, josta näkee taas päämäärän paremmin. 

Ja vuorelta nähdään, missä sun tupa on. Mulle tuli aika jännä mielikuva, kun sanoit, että ehkä olen vilaukselta nähnyt sun tuvan nurkan. Kun elelin siinä harmaassa talossa, oli aina tunne siitä, että jossain lähellä asuu joku. Mun harmaa talo oli kuin vieras ja muukalainen. Elin vain sen sisällä, sen muurien sisäpuolella. Jossain vaiheessa aloin puhua ystävälleni Eevalle, että rakennan isompaa muuria---, siis laajennan aluetta---. Ja ajattelin, että jospa joku joskus todella ymmärtäisi. 

No joo, musta tuntui, että sun mökki on joen rannalla, lammen takana. 

Pimeän laakson olen jo sijoittanut karttaan mielessäni. Mun karttaa tehdessä en vielä tiennyt, missä joki oikeastaan kulkee ja miten. Mulla on vielä jossain vuolas virta, suorastaan koski, joka on vaarallinen. Se vie aivan poispäin tästä ihanasta laaksosta---.

Alunperin koin umpikujan niin, että oikealla on pystysuora vuorenseinämä, siis Uskon vuoren seinämä, ja vasemmalla taas seinämää alas. Vasemmalla on siis ensin rotko, syvä kun mikä, ja sen vasemmalla puolella taas - vähän alempana kuin alkuperäinen polku -, kallioinen kapea tasanne. Siitä sitten  ennen kuljin oikopolkua raivaamatta umpikujaa. Tai sitten käännyin takaisin. Ja sitten jouduin ennen pitkää taas Pimeään laaksoon tai takaisin suolle ja vanhaan taloon piiloon pahaa maailmaa---. Suolla löysin siis lopulta Lohtukiven - sinä annoit siis sille nimen - ja sen takaa polun Uskon vuorelle. 
Kaikkien pimeässä laaksossa rämpimisten ja mustan aukon pelkäämisten välillä pääsin Ilon kukkulalle. Sieltä ei näy kuin rantaan ja Uskon vuorelle - ja maailman vuorelle. Siinä vanha polku. Jostain syystä punaista mökkiä ei näkynyt myöskään. Sun kanssa on siis löytynyt vaikka mitä uutta! Uusi polku on siis piirretty punaisella. Olen uskaltanut raivata kivet, katkaista katkeruuden juuren - se on siis siinä kivikasassa alimmaisena tai kuten sun kartassa, vähän sivussa ennen pelkokiveä. Oikeastaan nyt umpikujan kohdalla pitäisikin olla aita ja uskon juuri näkyvissä. Ja suolla niittyä---. Niin, siis Lupausten kivikin on jyrkänteen alla, siinä kohtaa Uskon vuoren laelta ei pääse alas. Oli pakko mennä syyllisyyskivien ja Pelon polun kautta laaksoon alaspäin--- 

 

valmis%20kartta%20plus%20tekstit.jpg

 

Kartta jatkuu siis ylöspäin ja alaspäin. Maailman vuoren vieressä tuulee aina. Siellä on jossain luolassa mun ratsu odottamassa--- Mutta me voidaan tästä sitten jatkaa. Sun mökki on siis luultavasti vanhan talon vasemmalla puolella, ehkä suo jatkuikin vanhan talon eteläpuolelle--- 

Huomaatko, etten jaksanut vieläkään oikein selvästi piirtää mökkiä ja sen pihaa. Olen oikeastaan tällä hetkellä - luulisin - vaahteran juurella. Se tuntuu hyvältä paikalta. Jotain on tutkimatta, ennen kuin pääsen rauhoittumaan Liisukan mökin kammariin. En tiedä, mitä se on, mutta se tekee mielen rauhattomaksi. Sumu on aika paljon jo hälvennyt---. 

Karttahan voi muuttaa muotoaan, koska se on sunkin kartta. Mua innostutti se, että samalla tavalla ranta on sulla vasemmalla, vanha talo ja mökki allekkain juuri noin, ja sinä näet, että kauan sitten löytynyt puutarha ja uudelleen löytynyt mökki ovat samassa pihassa. Hmmm. Saattaa muuten ollakin---. 

Joki pujahtaa maan alle siis jossain. Ja menee rotkon pohjalla ja tulee taas Uskon vuoren alta esiin--. Keltaiset täplät kuvaavat taivaallisen ilon kosketuksia---. 

Kuule, Tuulitukka, tämä on mahdottoman jännittävää!! Koen siis, että seikkailen mökin lähimaastossa, mutta jo kaukana vanhasta talosta. Miten tämä onkin ollut hieno juttu! Ilman tätä mielikuvitusmaisemaa tuskin olisin päässyt pitemmälle kuin harhailemaan taas just just viimeisillä voimilla Ilon kukkulalle ja olo olisi ollut sellainen, että tässä on jotain tuttua, vaan en muista, mitä---.

Hyvää yötä---                           Lettipää-Liisukka