Lähteeltä kulkee polku sillalle Rauhan virran yli, se taas Toivon kukkulan (löysin sen ennen meidän tapaamista - löytyi päiväkirjoista - kerron myöh.) - yli Armon virran rantaan. Siellä on valkoinen hiekkaranta. Siellä virta solisee kivien yli kulkiessaan ja kun kuuntelee tarkkaan, se sanoo, että Jumalan armon varassa lepää kaikki, sun elämä, lastesi elämä, miehesi elämä. Ja mun, ja mun lasten ja puolison elämä. Se ei totisesti tunnu läheskään aina siltä, on vaan itkua ja raskasta pahaa mieltä, mutta sepä ei olekaan tunneasia. Se on tosiasia. Jos joku asia on totta, uskottava on. 

Ja sitten kiivetään takaisin Uskon vuorelle. Turhan syyllisyyden kivet on jo heitetty painamasta, ja jäljellä on kyllä aika paljon huolta, mutta se me kyllä jaksetaan yhdessä viedä Jumalan eteen. Sieltä näkyy kauas. Tästä päivästä mennään huomiseen pelkästään Jumalan varassa. Elämä jatkuu koko ajan, ihmiset muuttuvat, asiat muuttuvat. 

Sanot, että tuli kellarista paljon poisheitettävää. Nyt heitetään ne pois. Ja ettei sulle tule vaatimusolo, on vielä sanottava, että saa olla pahalla mielellä, saa itkeä tarpeeksi, saa surra ja elää läpi sitä, mikä on satuttanut. Kun me ollaan ihmisiä, me reagoidaan ihmisen tavoin.. Onneksi Jeesus kävi elämässä myös ihmisen elämän kaikkine kiusoineen---, joten Hän tietää. 

Itse painiskelen näiden samojen tuntemusten kanssa. Pelottaa, mitä eteen tulee näissä perhe- ja sukuasioissa. Ja haluaisi, että asiat olisivat kunnossa. Jotenkin on sellainen toivekuva harmonisesta perhe-elämästä, mutta eihän me olla vielä taivaassa. Suhteet natisevat liitoksissaan liian helposti. Siinä sitten tasapainottelet omien sisäisten ahdistusten kanssa, ja koet syyllisyyttä siitä, että pitäisi osata elää, ja kaikki leviää käsiin---. 

Mutta nyt laitetaan se toivo harjoitukseen, mistä puhut kirjeesi alussa. Nyt toivotaan, että nämä asiat oikenevat. Pidetään tiukasti kiinni toivosta. 

Kiitos, että taas vahvistit ajatuksiani uskonnollisten ihmisten suhteen. Hyvä, niin se on. On vaan jotenkin pilvinen olo. Lähisukulaisen kuoleman yhteydessä tämä tuli taas niin pahalla tavalla esiin, että koen suorastaan uhkaa. Eli olen kuin taisteluasemissa---, varuillani. Mutta totta puhut, Hän on heikkojen ja syntisten Jumala! Hän on meidän Jumalamme! 

On etuoikeus olla ystäväsi, tämä on Jumalan lahja meille molemmille siis! Halataan oikein kunnolla, saat itkeä. Minuakin itkettää. 

Rukoillaan sulle voimia siis päiväksi kerrallaan. Ja sellaisia ajatuksia, jotka auttavat toivoon. Kannetaan yhdessä sun huolia Isän eteen. Sinulla on raskas matka kuljettavanasi. En tiedä, miten auttaisin, lohduttaisin. Käytännön tilannekin pitäisi saada helpommaksi. 

Kirjoita, kun jaksat. Haluan tietää, mitä teille kuuluu. 

Askel askelelta valo lisääntyy. Sitä ei vaan helposti huomaa, kun huolten taakka painaa niin paljon. Koko ajan mennään eteenpäin ja päämäärä lähestyy---

Rukoillen, siunaten    Liisukka-Lettipää