Sanot, että suo on kuivunut, se pitää paikkansa. Löydän hyvin tien Lohtukivelle, mutta nyt on pakko vain suunnistaa omalle mökille. Jotain on tapahtumassa kuten huomaat. Ehkä lukitsin mökkini oven silloin kun kaikki romahti. Siitä aloin kasvattaa itselleni kovaa kuorta. Minusta tuli robotti. Enkä ole uskaltanut aikaisemmin sinne mökille mennä koska tiesin, että haavat revitään taas auki ja kaikki mennyt on käytävä lävitse, että uusi saa alkunsa. Mullakin on nyt alkanut jokin määrittelemätön muuttua tunteiksi, vihaksi, epätoivoksi ja ennen kaikkea ajatus ....NYT RIITTÄÄ, on päällimmäisenä. 

Mun kokemukset kapinoinnista ja kiukuttelusta ovat sitä, että sanon Jumalalle minä menen vasemmalle ja sinä mene oikealle. Sitten vähän ajan kuluttua juoksen tukka pystyssä takaisin ja tunnen suurta helpotusta kun Jumala ei ollut mennyt minnekään. Oli odottanut minua, kapinoivaa lastaan. Kapinoita on ollut ja paljon, sen myönnän. On ollut juttuja joihin en ole päässyt sairastumisien ja taas sairastumisien kautta. Vieläkään en ymmärrä mitä Jumala haluaa minulta, mutta olen luvannut pitää ahterini tiukasti penkissä siihen asti kunnes hän käskee liikkeelle. Kaitpa sitten kertoo suunnankin.

Täytynee tehdä niin kuin sanot. On käytävä lävitse kaikki ennen kuin heitän ne pois. Tiedän, että isän kuolema oli helpotus. Hänellä oli kovat kivut. Eli se hyvä minkä koin hänen sairasvuoteen ääressä niinä päivinä, kun saattohoidin häntä, jättivät kyllä kauniin muiston. Sain myös kertoa, että rakastin häntä. En ollut sitä koskaan sanonut. Muistelimme menneitä, kun hän oli hereillä. Neljäntenä päivänä hän oli kaikkein virkein ja poikani tuli käymään ja hyvästelemään vaarin. Isä sanoi, että älä poika koskaan ala polttaa tupakkaa. Eikä poika ole koskaan polttanutkaan. Olit oikeassa kyllä peratessa löytyy säilytettävää hyvääkin. Ne on purkitettava ja laitettava sinne Muistojen hyllylle kellariin. Tyttö ei päässyt kun oli sairaalassa taistelemassa kaksosten hengestä. Ne viikot hautajaisiin asti eivät vieläkään ole kaikki palautuneet mieleeni. Kuvista tiedän mitä hautajaispäivänä tapahtui, mutta ei minulle, jollekin vieraalle. 

Juu, täytynee ostaa uudet lasit. Nuo taimet tukehtuvat kohta rikkaruohojen alle. Siellä riittää kitkemistä kerraksi jos toiseksikin. Pelkään vain, että nyt alkaa voimat loppua. 

Selkokielellä olen todellakin ihan loppu, henkisesti. Ruumiilliset kivut aina saa jotenkin hoidettua. Mua on alkanut pelottaa mieheni muisti ja terveys. Joskus tuntuu, että olikohan tänne muutto sittenkään oikea ratkaisu. Hän kun ei jaksa tehdä mitään ja se tekee hänet toivottomaksi. Puita pitäisi raahata naapurista, mutta hänen selkä ei sitä kestä, eikä mustakaan ole siihen. Tänään petti hermot hikoillessa. Sanoin, että lopetan tuon lääkkeen syönnin, muuten vedän itseni hirteen. Siihen pisteeseen on tultu. En enää jaksa olla koko ajan märkä ja kuuma.  Ei, ei ole pakko jaksaa, mutta kun vielä on. Enkä minä pysty tekemään mitään..

Juu, tuo katkeruuden kasvi kasvattaa siellä maan sisällä pitkiä lonkeroitaan ja niitä ei koskaan saa kokonaan pois, vaikka kuinka kiskois. Minä olen joskus koko elämälle katkera. Se, esimerkiksi, että joku joka ei ole ollut koskaan kipeä, ei oikein aina jaksa ymmärtää mun sairauksiani. On tunne, että luulevat, että huvikseni marisen. Eivätkä ehkä tiedä pahemmin menettämisestäkään mitään ja sitten kiukuttaa heidän lakihen-kisyytensä. Telkkari on pahasta, älä tuhlaa siihen liikaa aikaa, lue raamattua. Tietokone on kaiken paha ja alku, sitä ei uskovilla saisi olla. Siellä kun on vaikka mitä turmeluksia. Siis tätä rataa.

Tuulitukka täällä, istuu käsi poskella sireenipensaan alla ja säilöö muistoja.