Eilen ajattelin, miten kuitenkin tämä meidän retki on vahvistanut uskoa siihen, että kaikesta mennään läpi. Olenhan aina mennytkin, mutta rämpien, kompastellen, lähes hukkumaisillani suohon. Nyt on luottamus lisääntynyt. Ja ehkä nyt on taas palattava joksikin aikaa menneeseen. Uskallettava, kaukana mökistä, levosta, kuljettava vaan, kunnes matka on tehty. Luin sun ensimmäisiä kirjeitäsi, ja niissäkin oli lohduttavia ajatuksia. Halusin nimittäin muistaa, mitä sulle on milloinkin tapahtunut. Olin silloin niin ahtaalla, että jaksanut painaa sun historiaa tarpeeksi tarkkaan mieleen. 

Tämä vuodenaika on ollut lähes aina ahdistava. Siihen on liittynyt muutoksia, jotka ovat olleet raskaita. Muuttoja, uusia olosuhteita, uusia ihmisiä. Tähän aikaan muutin myös tätini luokse, kun äiti oli siellä sairaalassa. Mutta aina on tullut nykyisin jotain, joka on auttanut aika nopeasti. Nyt kuitenkin ahdistaa sukulaisasia. Se tulee esiin melkein joka päivä ja sydämestä kouraisee joka kerta. Erimielisyyksiä tuntuu olevan. Tuntuu nyt siltä, etten koskaan saa olla rauhassa. Lempeys ja pitkämielisyys on kovalla koetuksella.

Nyt kuljen vanhassa metsässä. Aurinko ei paljon paista, pelkään, että joudun taas suolle, mutta nyt osaan suunnistaa paremmin sille suolle, jossa tavattiin. Joka ei enää olekaan suo, vaan Lähteen, Lohtukiven ja Lammen ihana paikka. 

Tai sitten on taas lähdettävä taistelupaikalle. Tuli mieleeni, että jos Herra on apunani taistelussa, voi vastarannan ruusutkin alkaa kukkia. Valo lisääntyy siellä ja pahan voimat menettävät otteensa. Olisko sen virtahaaran nimi Armon virta? Vähän suunnittelin uutta karttaa, siis alaspäin---. Siellä on sun mökki, ja Jyrkkä rinne rantaan, Rauhan virralle, ja sen jälkeen turvallinen viitoitettu polku Armon virran haaralle jne---. miltäs kuulostaa? No, siltahan pitää sitten myös olla---. Itseasiassa onkin--- tuossa lähellä sun mökkiä. 

Mutta Tuulitukka, jaksatko vielä kuunnella mun rämpimistäni? Sulla on paljon tekemistä mökilläsi? Ja oikeasti reaalielämässä ahdasta liian kanssa. Kuitenkin luotan, että yhdessä jatketaan matkaa. Nyt, kun tässä kirjoitan, huomaan, että valo alkaakin pilkottaa jo puiden lomasta. Se tarkoittaa sitä, että osaan sille polulle, joka vie Rauhan virran yli Uskon vuorelle. Joopa joo. Sinnehän on taas tämän taakan kanssa kiivettävä. Olen aika kovapäinen näissä jutuissa---

Kiitos, ystäväni, että kuuntelit taas!! 

Lettipää istuu nyt kannolle ja kampaa tukkansa ja lähtee toivo sydämessä eteenpäin--- 

Halauksin Liisukka