Voi Tuulitukka                                                                                                                        

Siihenhän sinä taas tulit ja kerroit, että kuitenkin ollaan matkalla Uskon vuoren rinnettä ylös! Polku näytti niin oudolta eilen. Ja vielä yöllä, - nukkuminen meni aivan pipariksi, valvoin puoli neljään, pyörin sängyssä, ja kun olin nukahtamassa, jokin ahdistava ajatus pomppasi niin, että herätti takaisin. Kaksi kamalaa kiireistä viikkoa, liian vähän työvoimaa, tietokonehommat tehtävä ennen lomaa, vielä annettava perinnöksi nuoremmalle --- olenko kaikki sanonut---. Aamulla piti vielä soittaa hänelle--- Sitten aukaisin koneeni, ja siellä olikin Tuulitukka! 

Jospa tämä on sellainen polku, jota en ole kulkenutkaan, vaan kuitenkin vie sinne laelle. Joo, niin se on. Tätäkin kautta pääsee. Vähän vaikeasti, mutta tottakai pääsee---. Kiitos. Silmät kyynelissä luin kirjettäsi. 

Ja arvaas mitä? Juuri eilen bussissa ( tosi hyvä mietiskelypaikka---) ajattelin kysyä sulta, missä on se paikka kartalla, jonne me mennään rukoilemaan. Ajattelin sitä, että oikein asetutaan tietoisesti Herran eteen asioiden ja ihmisten kanssa. Muut rukoukset ja avunpyynnöt ja kiittämiset tulevat pitkin päivää lähes huomaamatta. 

Ja sinä kerrot, että mun vanha talo on Rukouksen koti! SE vanha kamala, harmaa---. Ihan totta! Se on kyllä Jumalan ihme. Mutta niinhän on tapahtunut. Siivottu on. Ja koko ajan sitä tapahtuu. Uskomaton juttu. Ja arvaas mitä muuta? Nyt juuri huomasin--- Näin äsken unta, että kauhealla touhulla ja kiireelläkin siivosin ja kunnostin talon pihaa. Oli risuja, jotka piti kantaa pois, oli soraa kasoissa, katsoin, missä kulkee tontin raja ja suunnittelin siihen pensaita. Kukkapenkkejä oli siellä täällä huonossa kunnossa. Tätini, eli eka-kasvatusäitini oli touhussa mukana, samoin hänen miehensä vilahti---tai sitten puoliso - heissä on jotain samaa. 

Toisaalta en usko uniini, mutta jotkut ovat jääneet pitkäksi aikaa mieleen ja näyttävät selvästi kertovan minulle jotakin. Nyt, kun sanoit, että Vanha talo olisikin Rakkauden majatalo, ja Rukouksen koti, tuli uni mieleen. Uskon, että jotkut ihmiset saavat enneunia, mutta omalla kohdallani en. Mun unet ovat selvästi kertomusta itsestäni, jotain, jonka sitten ymmärrän, kun muistan sen. 

Juu, talo ei ole enää harmaa. Unessa se taisi olla valkoinen, tai vaaleankeltainen--tai sitten sen vastaväri, eli sinertävä---. Jos se oli Se talo. 

Sanon pelkästään aamen kuvauksellesi ahtaasta portista. Joo, kyllä, vain yksi portti on, jonka läpi tullaan toiselle puolelle. Mulla vaan tunteet eivät silloin tulleet perässä, ne olivat niin lukossa. Vähitellen Herra on avannut niitä, ja pelastuksen ilo ja riemu on saanut sijaa. Mun tunne, tai miksi sitä sanoisi, oli helpotus, periksiantaminen, se, että nyt olen siellä, missä minun pitääkin olla, rauha kai on oikea sana. Olin lakannut väittelemästä Jumalan kanssa, hyväksyin sen, että Hän saa puhua, opettaa, johdattaa. Se oli tällaiselle kaiken analysoivalle ihmiselle, joka tekee kaikesta oppeja ja systeemejä, kova paikka. Minä en osannutkaan itse tietä Jumalan luokse---, niin kuin luulin. 

Olin polvistunut pari viikkoa sitä ennen sänkyni viereen ja sanonut: Jumala, jos jotain puuttuu siitä, että olen uskossa, haluan sen kokea. Minä jaan vaikka traktaatteja kadulla, kunhan vaan asia selviää---. Traktaattien jakaminen oli ollut minulle uskovaisten symboli, ja lähinnä kamala asia---aika hassua---. 

Lettipää