Valo on jo pilkahdellut puiden välistä. Ja se saa taakan tuntumaan kevyemmältä. Se ajatus, että Jeesus kulkee edellä, se antaa voimia. Hän ei kulje perässä korjaamassa, mitä on tapahtunut, vaan jostain syystä minun pitää käydä tätä kaikkea läpi Hänen tahdostaan. 

Ehkä senkin takia, etten ottaisi niin raskaasti. Otan itseeni ja kannettavakseni sellaisiakin asioita, mitä ei tarvitsisi. Ei minun vastuullani ole kuin oma elämäni, ja mitä siihen kuuluu. Velvollisuuksia voi olla ja rakkauden vaatimusta, mutta toisten tunteet ja asenteet ovat vain heidän vastuullaan. Vai mites ajattelet? 

Ja senkin takia, että opin luottamaan Jumalaan ja Hänen hyvään tahtoonsa. Se on hyvä, loputtoman hyvä, myös läheisiäni kohtaan, ja näitä hankalia ihmisiä kohtaan. Ei minulla ole siihen mitään sanomista. On uskottava, että Hän tietää, mitä tekee. Pyydetty ainakin on. Ja nyt on odotettava vastausta. Yksi vastaus oli jo, eilen puhuttiin paljon ja ymmärsin lisää. 

Ja senkin takia, että näen itseni, ja loppumattoman määrän kärsimättömyyttä, halua olla oikeassa, sanella Jumalalle, miten nämä jutut oikeastaan pitää hoitaa---. Aina, ihan aina Hän on johdattanut lopulta pahasta paikasta eteenpäin. Miksen jo opi? Ilmeisesti siksi, että olen ihminen, ja koen ja ajattelen ihmisen tavoin. Ja sekin pitää oppia. Olen ihminen, ja saan olla. Itse asiassa todella helpottavaa!! 

Muutama askel vielä, ja taas mielen täyttää ilo ja selvä tietoisuus johdatuksesta. Ei se tule siitä, että yritän sitä, vaan se tulee, kun se annetaan, niinhän sinäkin sen olet kokenut! 

Tytär ja miesystävä tulevat tänään kylään. Soitti, että tuovat mansikoita, ostakaa te jäätelö. Oli iloinen tytär, hyväntuulinen, miten ihanaa! Ja on ihanaa, että on loma! Kellon olen ottanut pois kädestä, menen loikoilemaan, kun siltä tuntuu, väsyttääkin edelleen. Mökille lähdetään aikaisintaan keskiviikkona. 

Rukousten talon sukulaishuoneen siivoaminen jatkuu. Ja oikeastaan muistin, että syyllisyyspolullakin on jokin kivi vielä kaivettava ylös ja heitettävä rotkoon. Tämä pohdiskelu lienee sitäkin. On tehnyt hyvää purkaa suuttumustaankin. Se on tainnut pysyä osittain piilossa tänne asti. Tunteet pitää purkaa, jotta Herra voisi puhdistaa ne ja parantaa haavat, sanotaan siinä demonikirjassa. 

Hassua, olen siis lähes yhtäaikaa Uskon vuoren polulla, Vanhaa taloa siivoamassa - eiku Rukouksen taloa, joko sen voisi nimetä uudestaan?, ja syyllisyyspolulla---. Niin se vaan on. Uskon vuoren polkua kiivetessä alkaa tietää, mitä tulee tehdä, ja minne on menossa---. Ensin levätään, katsotaan kauas, ollaan hiljaa ja rauhassa. Repun saa jättää kuormineen sivuun---. 

Tällaista täällä, entäs siellä? Mun maakellari ei ole enää pelottava. Kuoleman tuntu hävisi. Se on puhdas todellisille muistoille, ja uudelle sadolle. Mun mökissä on pieni, matala ullakko. Siellä on kasapäin vanhoja kirjoja---. Saduista luontokirjoihin, joita lapsena luin---. on muistunut mieleen nekin taas. 

Vähän jo iloon ja eloon herännyt 

Lettipää