Moron, onneksi tavattiin. Olin nimittäin hupsahtamassa Uskon vuoren rinteeltä alas. Sait hihasta kiinni. Se olis ollutkin tosi haipakkaa kun olisin vierinyt mykkyränä rinnettä pitkin ja ties mätkähtänyt jotain puuta vasten..! Maanantaina tapahtui kamalia. Meillä ukkosti kotona sisällä miehen kanssa. Minähän se mäkätin kuin vanha grammari joka on juuttunut paikoilleen. Tilanne nyt kun on vain niin vaikea ja mies ei ota ymmärtääkseen, että kun on sairas, ei elämä voi olla hyvin, ei edes kohtalainen. Muisti ei pelaa, mitään ei jaksa, eikä ole kykyä edes yrittää ja järjetön väsymys, ei ruokahalua. Kulkee tuossa edestakaisin ja huokailee ja joka huokaus tuntuu kuin piiskansivallukselta. (miksi me aina luullaan, että vika on meissä?) Tulee niin syyllinen olo. Vaikka kuinka olen selittänyt, että se johtuu tuosta sairaudesta ja se on vain kestettävä. Olen yrittänyt keksiä vaikka mitä mielenkiintoista puuhaa, mutta ei auta. Syömisestä tapellaan ja ostin maanantaina apteekista jotain ötköttiä, että jos ruokahalu hiukan paranisi. Sitten kun kiukuttaa ja itkua vääntää niin laskee suustaan taas sammakoita.

Tässä sitten pahin heti alkuun. Onneksi sait kiinni ja nyt ihailen taivaanrantaa ja vain olen. En suunnittele mitään, enkä ajattele kuin hyviä ajatuksia. 

Kyllä, kyllä siinä olet ihan oikeassa, emme me itse itsessämme pysty Jeesuksesta todistamaan. Kyllä se lähtee tarpeesta kuulla, eli juuri kuin sanoit. Ensin on muokattu maa ja sitten sinne kylvetään ja siemen itää, jos hyvin käy. Se saammeko olla sadonkorjuussa vai emme on taas toinen juttu. Meitä ohjataan ja ikään kuin lähetetään kun sallimme sen. Eli nämä sinun ihmiskontaktit ovat juuri sitä. Aika, paikka ja hetki ovat olleet Jeesuksen järjestämiä. Silloin hän myös antaa meille sanat suuhun. Kyllä, Jeesus asuu meissä ja se näkyy. 

Tyttäreni ex-anoppi sanoi silloin kun hän eli viimeisiä viikkoja Terho-kodissa (saattohoito) niin se mitä eniten kaipasi on toisen henkilön kosketusta. Tulisi joku ja koskettaisi tai pitäisi kädestä kiinni. Ei siis keskustelua vaan kosketusta, läheisyyttä. Tämä on painunut minun mieliin todella voimakkaasti ja sitäkin yritän jakaa aina kun voin. Halaan ystäviä ja jos heillä on surua, kiedoin heidät käsivarsieni sisään ja halin. Siksi tunnen, että pystyn aidon osanottoni välittämään ilman sanoja, halaamalla. 

Ei siinä keskustelussasi (bussissa) ollut Letti-Liisukkaa, eikä Järki-Liisukkaa vaan tämä henkilö katsoi silloin juuri sinua kun sinusta paistoi Jeesus. Siksi hän tunsi tai luuli sinun hyvin pärjänneen. Sait sen jopa sanottua. Vaikka olisimme kuinka rikki ja hajalla, mutta kuljemme Jeesuksen kanssa niin se kipinä joka Hänen kauttaan meissä palaa pilkahtaa aina tarvittaessa esiin. Näin se on kuten olet huomannutkin.

Katsopas Liisukka kun sinun tupasi on se paikka missä myös Jeesus asuu ja nyt kun yhä enemmän olet siellä tuvassasi ja entinen talosi on muuttunut Rukouksien taloksi niin sinulle annetaan tehtäviä. Sinä alat olla Jeesuksen silmissä valmis kertomaan myös itsestäsi. Aikaisemmin, et olisi siihen kyennyt. Herrallahan on aikansa joka asialle, vaikka me haluttaisiin kiirehtiä vauhdilla eteenpäin.

....velvollisuuksia ja asenteita, mistä sinä kaikki nuo mietteet löydät? Ainut velvollisuus ja velka mikä meillä on, on se rakkauden velka. Sitä pitää ottaa ja antaa.  Sinä vastaat omasta elämästäsi ja sinulla on tietynlaisia velvollisuuksia perhettäsi kohtaan, mutta heidän asenteet ja tunteet ovat taas heistä itsestään riippuvaisia. Tottakai perhe muokkaa jonkin verran lasten elämää ja siellä saattaa toistua meidän vanhempien asenteita, mutta kun he aikuistuvat heidän on myös vastattava itse siitä mitä tekevät, sanovat ja ajattelevat. Järkeä heiltä ei ole viety sitä saa käyttää vapaasti. Voi kun oli helppo lause, mutta niin ...vaikea toteuttaa.

Sitä minä tässä istun, verannalla ja ihmettelen, että kuinka olen aikoinani lähtenytkin tästä kauniista kodistani pois. Jättänyt ja lukinnut ja nyt kun katson niin huomaan paljon monia hyviä ja ihania asioita mitkä liittyvät myös menneisyyteeni. Ei kaikki ollut huonoa, mutta ne kun aina tuppaavat jäämään päällimmäiseksi.

Kiitos sinulle Pirren mökistä. Yritän jo ensiyöksi tai mitä tästä yöstä nyt on jäljellä, nukkua siellä. Siellä ei ole huolia, ei murheita, ei nähdä painajaisunia, eikä itketä kuin ilosta. Seuraavan kerran kait tavataan laiturilla ja katsellaan joen soljumista. Vesi on niin kirkasta, että pohjan eriväriset kivetkin näkyvät. Aurinko välkkyy vedenpinnasta ja heijastaa poutapilviä. Mulla on mansikoita ja kermavaahtoa tarjolla --- tuletko?                     

Hyvää kesälomaa ja aurinkoisia päiviä.  Tuulitukka jonka tukka on ihan pörrössä.  Kello on puoli kolme yöllä ja mulla on pitkästä aikaa ihan rauhallinen ja rento olo. Oikeastaan kun mietin niin aina kun kirjoitan sulle niin kaikki murhe ja suru unohtuvat, lentävät pois ja mieli hykertää iloa ja rauhaa. Ajattelen ja mietin kuinka paljon voivat kahden täysin toisilleen tuntemattomien Liisukan ja Pirren elämät ja ajatukset kohdata ja osua just jetsulleen aina oikeaan aikaan ja paikkaan. Jumalahan sen järjestää tietenkin, mutta silti se on ihme!
                                                    
Tuulitukka