Jouduin harhaan --- polulta. Menin kai Viisauden puun ohi huomaamattani, Rukouksen talonkin ohi ja sillan yli harhapolun suuntaan. Sen aina huomaan, koska Armon virta kimaltaa puiden välitse ja yritän palata takaisin, mutta siltaa ei enää löydy--- Jouduin vanhoille soille. Pulahdin oikein kunnolla ennen kuin huomasinkaan. 

En ymmärrä, mitä tapahtui. Näin on tapahtunut ennenkin. Äkkiä vaan räsähtää. Ukkospilvi ujeltaa paikalle ja salamoi ja jyrisee. Tässä meidän tyypillisessä riidassa on jotakin, jota en ole koskaan ymmärtänyt. Se menee ilmeisesti molempien hyvin syviin tunteisiin. Asia voi olla minun näkökulmastani pieni. Mutta jos alan kaivella itseäni, tottakai kaikesta löytyy synnin juuri, eli ärtymys, epäluuloisuus, epäusko---. 

Minulla on hirveän paha mieli. Sinulle voin sen sanoa. Itkua tulee ja tulee. Sain sen kuriin sen verran, että pystyin käymään kaupassa. Tämä tilanne ajaa minut vanhoihin tunteisiin, minut on hylätty siksi, että olen, sanon, olen ollut ja sanonut jotain. Vanhat asiat kaivetaan esiin jne. Minä olen mahdoton, ei minun kanssa voi elää, jne. 

Ja lopulta kyse on siitä, että hän kokee, että minä olen hylännyt---. En ole kerta kaikkiaan osannut osoittaa sellaista välittämistä, jonka hän ymmärtäisi sydänjuuriaan myöten. Ollaan paljon opittu välttämään näitä tilanteita, mutta nyt koen, että  en osaa selviytyä tästä eteenpäin. 

 

Pulahdus_2.jpg

 

Mutta kuitenkin, nyt sitten vaan suosta ylös, ja huilaamaan sen verran, että löydän taas tien Toivon kukkulalle. Vähän aikaa sitten ei näkynyt mitään lohdutuksen häivääkään, ei polun polkua. Mutta aina se on löytynyt. Osaan sen alueen polut jo aika hyvin. Ja kartassa yläsuuntaan on Rauhan virta ja sun mökki, ja alasuuntaan on Armon virta ja hiekkaranta, ja oikealle metsän ja soitten kautta vihdoin pääsee Uskon vuorelle, ellen löydä polkua Toivon kukkulalle---. Aika hyvin on jo pitkospuita soillakin. 

Olen lukenut, että koetus on sitä, uskonko ja rakastanko. Jos pitää mennä pisimmän eli soitten kautta, sitten mennään. Uskon, että en ole eksynyt, ja rakastan tätä ihmistä, joka on rinnalleni annettu, ja pyydän saada elää sen mukaan. Näinkö? 

Jos jotain menee rikki, saa sitten mennä. Rakennetaan uutta, puhtaalta pöydältä, annetaan ja pyydetään anteeksi. Koska en osaa tehdä mitään, Isä Jumala, Herra Jeesus saa hoitaa tämän jutun. 

Miksi näitä sattuu? Minäkö en ole nähnyt omaa syntisyyttäni? Töppäilen aina vaan? Minä en rakasta, en opi mitään, minussa on jokin aivan ratkaiseva vika, jota en osaa nähdä? Vihollinen hyökkää? Sen nyt arvaakin, koska ollaan yhdessä luettu Raamattua. Vai onko niin, että sellaista sattuu, kuten sattui jouluna---? 

Ei musta ole mihinkään, kun en osaa edes luovia lähimmäiseni kanssa niin, etteikö karahdettaisi samoihin kiviin. 

Olisipa kiva, jos sun mökin keltainen seinä vilahtaisi vastarannalla puiden takaa? Tietäisin suunnan. Vähän sinnepäin, niin löytyy Toivon kukkula--- 

Täällä väsynyt, likainen, pelokas ja turhautunut Lettipää, liekö edes tukka letillä, on hikinen ja saattaa olla jokin suokasvikin roikkumassa ohimolla---. 

Ohhoh---, vähän alkoi jo hymyilyttää-- ehkä kohta jokin valonsäde osuu tuttuun polkuun--- 

Lettipää