Hei  taas!                                                                                                                                   

Poikasi kirje oli ihana. Sait kuulla olleesi hyvä äiti. Ja poika huolehtii monista asioistakin, sehän on mahtava juttu! 

Noniin, nyt ollaan taas vaarallisella alueella. Mikään-koskaan-mistään-ei---. Juu, se kivi on iso, ehkä kallio. Siihen tulokseen tulin. Mutta tulin muuhunkin tulokseen. Ja se olikin iso oivallus taas vaihteeksi. Järki-Liisukka ja Lettipää olivatkin nyt yhdessä tuumailemassa. Järki-Liisukka alkaa antaa vähän periksi tässä kaiken osaamisjutussa----. Ehkä se on huomannut menneensä vähän överiksi. Lettipää kun on uskaltanut sanoa sille jopa vastaan. 

Oivallus oli sellainen, että kun se kallio siinä on, sammaleen alla ja vaikka siitä luiskahtaa helposti suolampeen pulikoimaan, sen sitten pitää olla siinä. Ratkaisu ei ole suon kuivaaminen, eikä kallion räjäyttäminen. Varoituskyltti on hyvä toistaiseksi. Asian ydin on se, että sen nimi on väärä! Mun-Elämästä-Ei-Tule-Mitään on vale! Jos mieli luiskahtaa uskomaan tämän valheen, siinä sitä mennään taas. Tunne, mikä tästä seuraa, on kaiken muun kamalan lisäksi pettymys. Mietin tätä kovasti tänään. Olen pettynyt itseeni, ja olen pettynyt Jumalaan! Hän on kääntänyt katseensa minusta. Vaikka olen rukoillut, silti jouduin pahaan tilanteeseen. Epäusko voisi olla tämän homman nimi. 

Näkökulma on siis aivan väärä. Joku mokoma on mennyt antamaan kivelle sellaisen nimen! Mun elämästä on tullut jotain. Tässähän juuri elän. Olen itse paljolti vastuussa siitä, onko tämä päivä ei-mitään vai jotain muuta. Tämän sanoi Järki-Liisukka. Niin se sanoi. Ja se sanoi vihdoin senkin, että jos pulahdat suohon, kömmit vaan sieltä taas kuiville ja jatkat matkaa! On tämä oivallettu aikaisemminkin. Mutta nyt on tämä hetki ja paikka. Nyt on nämä asiat, missä nyt olen. 

Ennen hän seisoi rannalla ja kiljui: - katso nyt, mitä sait aikaan, omaa syytäsi kaikki---saat hävetä!. Ja vihollinen taustalla: - nonni! Olet itsekin samaa mieltä, että olet ihan surkea siinäs näet, ei sulla mistään tule mitään! 

Järki-Liisukka on alkanut tulla oikeasti järkiinsä---. Olisko näin? Tai alkanut hyväksyä Lettipään, tuon mahdottoman, kurittoman, kiukuttelevan, hankalan, ärsyttävän, ruman ja tyhmän pikkutytön. 

Tuolla alueella siis Letti-Liisukka on ollut aivan turtunut, jäykkänä pelosta, ei oikeastaan olemassa. Järki-meikäläinen on kulkenut myös sillä mielellä, että vaarallista on, mutta pakko selviytyä. Ja kun sitten löytää itsensä suosta, tönäisee Lettipäänkin suoraan sukelluksiin ja syyttää sitä tapahtuneesta---. Meneepä tämä nyt analysoinniksi---. Mutta oikeasti, näin pahaa monttua ei ole ollut pitkiin pitkiin aikoihin. 

Eli nyt Letti-Liisukka miettii. Istuu kulmat kurtussa käsi poskella, ja juuri sillä kivellä. Perkasin sammalta pois, ja ei se suolampi niin pahan ruskea olekaan kuin olen ajatellut. Kivelle pitää antaa uusi nimi. Ja kaksi askelta ennen kuin sille astuu, pitää muistaa, että se on liukas. Eli varoituskyltti, juu, se oli hyvä juttu! 

Siis jokin epäonnistumisen pelko liittyy tähän. Samoin omat vaatimukset. Jos ajattelen, että mun-elämästä-ei-tule-mitään, siihen sisältyy jo mielikuva siitä, mitä sen pitäisi olla. Vaadin itseltäni täydellisyyttä. Niin se on. Jumalastakin tulee silloin vaativa. Kuin Hän laittaisi minut sellaiseen paikkaan, josta en voikaan selviytyä, ja sitten toruu---. Tämähän on väärä kuva Herrasta. Vai mitäs sinä sanot? 

Lettipään pitää vihdoin ymmärtää, että saa olla, mitä on kaikkine tunteineen. Pahoista kokemuksista on seurannut luonnollisesti pelkoa, vihaa ja murhetta. Ja jos asiat alkavat mennä sille mallille, että tulee eteen riitaa ja vihaisuutta, aivan tavallista elämässä tapahtuvaa, alan pelätä, että maailma kaatuu niin kuin se aikoinaan melkein kaatuikin. Pelkään omia tunteitani ja reaktioitani. Olen siis vaatinut itseltäni, että pitää aina vaan olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tuliskohan suolammesta vielä jonain päivänä uimapaikka? Ja tuosta alueesta lähes puistonveroinen metsä, jossa voi käyskennellä pelott

No niin, tässä sitä nyt ollaan. Uskallanko nousta tästä kiveltä, etten heti pulahda veteen---. Se vihollinenhan vihaa näitä oivalluksia. Mikähän tämän paikan nimeksi tulisikaan---? AA-pu-va! Tulisitko kiskomaan mut tästä ylös! Tästähän ei ole pitkä matka Toivon kukkulalle. Ensin on synkkä metsä, ja sitten se alkaa harventua. Vähitellen maasto nousee ylöspäin, suo jää taakse. Ja sitten olen laella. Se ei ole niin korkea kuin Uskon vuori, mutta sen laelta näkyy sinne, ja joen yli uuteen metsään, eli Lohtukivialueelle.  

Sukulaisasiassa ollaan lähetetty kirjeitä, vastausta ei ole tullut. Nyt on vaan rukoiltava, muuta ei voi tehdä. En uskalla soittaa, pelkään riitaa ja samaa jankuttamista, ja omia reaktioitani--- Joopajoo, siinä sitä taas ollaan---. kaksi askelta ennen Mikä-Sen-Nimi-Onkaan-kiveä---. Eli oikeasti koen, että nyt tämä asia pitää saada kuntoon. Ainoastaan totuus on se, jolla pohjalla voidaan mennä eteenpäin, kun näin tiukoille ollaan menty. Ja se, että annetaan anteeksi ja halutaan sopia. 

Surun laaksossa pitää alkaa käydä. Mietin eilen, että en ole oikein osannut surra sen ensimmäisen setänikään kuolemaa. Suru on ollut myös hiukan kielletty tunne. Ehkä on käynyt niin monesti, että suru on jäätynyt, ja olen kuin jäänyt kiinni, juuttunut niihin tapahtumiin, mitä on sitten tilanteeseen liittynyt. Jospa Järki-Liisukka alkaisi nyt antaa periksi---. Ihania nuo kristallikukat. Tunnistan siellä itselleni kaksi kukkaa vasta. Äidin ruusun ja isoäidin liljan. 

Jospa nyt lopettaisin. Kiitos kädenojennuksesta. Hyvinhän siitä kiveltä pääsin ylös---- tällä kertaa---- 

Tavataan taas!  Lettipää-Liisukka