Moi Liisukka                                                                                                 

---lueskelin tässä kirjeitäsi ja mietiskelin tätä meidän kummankin ihmeellistä elämää. Väliin kontataan ja sitten taas ollaan huikaisevassa kirkkaudessa. Todella käsittämättömät ovat Herramme tiet.

Liisukan tupa on paikka jossa muilla ei ole sanavaltaa, vain Jeesuksella? Näin on näreet, sinne eivät pääse komentelemaan isät, pojat, tyttäret, eikä muutkaan vaan se on se sinun rauhan tyyssijasi. Siunauksen ja rakkauden lepopaikka. 

Nyt kun revittiin se pensas ja ikkunaluukku saatiin auki niin kammarin kaunis himmeän vihreä tapetti alkoi ikään kuin elää. Siinä on oliivinvihreitä köynnöksiä, levollisia, pienin lehdin jotka juuri ja juuri eroavat pohjaväristä. Todella kaunista. 

Puhut riippuvuudesta mieheesi ja hänen mielipiteisiinsä. Ne pelottavat sinua ja ajavat kuilun tai suon reunalle. Niin tämä riippuvuussuhde on meille kummallekin tuttua. Johtuu taas sieltä lapsuudesta. Silloin kun niin paljon menetettiin niin tästä puolisosta tuli se "joka pysyy". Kuitenkin joka riidan tai vastaavan kohdalla nakertaa, että pysyykö vai jäänkö yksin. Minä tunnustan ihan suoraan, että mieheni on elämäni tukipilari ja pelkään aina, että hänelle sattuu jotain. Jumala on numero yksi, kyllä..., mutta tämä maallinen taival ja puoliso siinä rinnalla antaa enemmän rohkeutta, tunnustan, että pelkään jäädä yksin. Yksin en pärjäisi, eikä nyt ole kyse rahasta, vaan siitä, että rinnalla on joku, joka välittää ja johon voi tukeutua. Tiedän, että Jumala välittää ja Hän auttaa ja lohduttaa, mutta kun 17-vuotiaasta ollaan kuljettu yhdessä miehen kanssa niin hänestä on tullut äärettömän tärkeä. Jokainen riita koskee, koska se nakertaa tätä läheisyyttä. Tiedät kuinka me kaivataan hyväksyntää ja pelkkä aamuäreys jo satuttaa.

Jotenkin vain pitäisi oppia aukomaan korvansa niin, että kipeät asiat liukuisivat sisään ja ulos ja vain mukavat jäisivät mieleen. Jospa tämänkin vielä opimme ....joskus!

Sulle taisi käydä vähän menneenaikaisesti. Kun ollaan niin paljon saavutettu, niin äkkinäinen, odottamaton sanasota vei jalat alta. Oiskohan tämä kaviokoipi päässyt taas juonimaan ja räkättämään, että onnistuinpa tuuppaamaan Liisukan suohon. Tuli hetken herpaannus ja muuta ei tarvita. Siellä suolla taas tarvotaan. Kaikki mennyt vanha jumahtaa mieleen kuin päivän teksti ja siitä onkin sitten vaikeampi irrottautua. Haavoja on nuoltava kuten sanoit ja monta kyyneltä vuodatettava kunnes saa koottua itsensä ja nilkutettua hiekkarannalle Jeesuksen syliin. Siellä taas mieli rauhoittuu.

Olisiko tuohon sinun pelästymiseen syynä jokin sijaisperheessä tapahtunut. Pelkäät huutoa, riitaa ja haluat olla mieliksi kaikille ja kaikessa. Mitä luulet? En usko, että vanha haava on auennut, mutta tulehtunut saattaa olla. Sitä pitää hoitaa ja helliä. Kuten sanoin, kaksin käsin ristin puussa roikkuen annetaan myrskyjen mennä ohi. Kyllä ne vuosien myötä hiljenevät, usko pois. Sillä aikaa riiputaan Jeesuksen viitan liepeissä, meillä on siihen oikeus.

Nyt Liisukka on se aika kun Jeesuksen on tultava sinun kammariisi juhlavieraaksi. Älä anna vanhan Järki-Liisukan tulla tielle häpeän tunteen kanssa. Jeesus rakastaa sinua ja on odottanut niin kauan pääsyä Liisukan tuvan kammarin puolelle. Hän haluaa olla koko tuvan sisällä kanssasi. Nyt, aina ja ikuisesti, Amen.

Kun sydän auki on,
sinne Jeesus tekee asunnon,
Tänään siihen uskon,
näen aamuruskon,
aamu sarastaa, sarastaa. 

Uskoa ei synny omin voimin,
ilmaiseksi anova sen saa,     
sitä ansaita ei töin ei toimin.
Jumala sen meille lahjoittaa.

Sanat Anna-Mari Kaskinen
Sävel Pekka Simojoki

                    
Tosiaan, nyt olisi hyvä mennä piknikille putouksille ja pulahtaa suvantoon uimaan. Antaa auringon kuivattaa ja paistatellaan päivää. Herkkuja riittää ihan mukavasti. On mansikoitakin vielä ja mustikkapiirakkaa, hyvää mehua ja ties vaikka lettuja paistettais jos jaksetaan. Siellä on ihana rantaniitty missä levätä ja kuunnella lintujen liverrystä. Taitaa heinäsirkkakin pistää parastaan.

Tuulitukka