Heipparallaa täällä taas kaupunkikodissa. Töitäkin on jo tehty yksi hikinen päivä. Huhhuh. Sisällä töissä 27 astetta, ei ilmastointia, paksu pitkähihainen puuvillatyötakki päällä, remontti alkamassa, ja tavarat eri paikoissa kuin ennen lomaa. Homma, mikä piti olla tehty, kun tulen lomalta, oli siinä, mihin sen jätin---. Onneksi olin ollut lomalla, en sanonut asiasta liian kovalla äänellä---. 

Kiitos kirjeestäsi, lohdutuksesta, viisaista ajatuksistasi. Luin aamulla, mutta en ehtinyt vastata mitään. Tultiin mökiltä yöllä, ei millään maltettu lähteä aikaisemmin. Uitiin ja saunottiin ja uitiin taas ja taas---. Eli ollaan oltu kymmenen päivää mökillä. Minä en käynyt yhtään missään. Puoliso kävi kaupassa. En katsonut kelloa, elin vaan sen mukaan, miltä tuntui, katselin lintuja ja vettä. Sinitiaisella oli pöntössä toinen poikue. 

En tehnyt edes ruokaa. Kahvia, leipää, salaattia, hedelmiä---. Tänä aamuna, kun menin R-kioskille lataamaan matkakorttia, tuntui, etten osaa käyttäytyä ihmisten ilmoilla. Kello kädessä tuntui pahalta---. Eli lomailtu on perusteellisesti. Ollaan luettu Timoteuskirjettä, ja pyöritelty päätä, miten eri tavalla kaikki on sanottu uudessa käännöksessä kuin vanhassa. 

Joo, tässä sitä taas ollaan. Kun tulin hikisenä kävellen bussipysäkiltä, tuntui, etten jaksa yhtään enää kävellä. Ja sitten alkoi tulla mieleen, mitä kirjoitit, ja mieli alkoi liikuskella meidän laaksossa ja rannoilla. Ja siinä sitten kävelin huomaamatta kotiin asti. Tuli mielikuva sitä, miten olin mennyt taas suolammelle. Nyt varovasti, oikein sillä mielellä, että mitenkäs tästä pitääkään oikein kulkea, ettei pulahda umpsukkeluksiin. 

Sanoit, että ei kaiveta puroa Rauhan virralle---hmmm. Miten ne suolammet oikein kuivatetaankaan---. Sillä nyt on niin, että senkin on määrä kutistua, niin kuin se Lohtukivisuo, joo, kyllä, mustakin tuntuu siltä. Tämä suolampi on siitä merkillinen, että siihen liittyy kysymyksiä. Miksi, miksi minä, miksen saanut, miksen osannut---.

Joo, siis mitenkäs suot kuivataan---. Joko kaivetaan ojia, tai sitten perataan kasvullisuutta pois, joten siitä tulee kirkas lampi, tai sitten se kasvaa umpeen---.  Olen jotenkin huomannut, että kun nämä vanhat pahat tunteet saavat puhdistua, eli voin tunnustaa niistä seuraavat kaunat ja napinat ja katkeruudet, ne alkavatkin olla tavallisia, elämää suojelevia tunteita. Mitäs tästä ajattelet? Mutta voihan olla, että ne meitä auttavat enkelit ovat pikkuhiljaa istuttamassa suon reunalle sellaisia kasveja, joiden juuret tekevät rannoista tukevia upottavan sammaleen tilalle? 

Kyllä sukulaisperheissä tapahtui kaikenlaista, jota en ymmärtänyt. Niissä Letti-Liisukka on ollut piilossa. En ole tuntenut mitään. Eli jonkinlainen turtumus on ollut siten ainoa olotila.  Kuitenkin olin kiintynyt keinovanhempiini.

Tänään kaiken hikisyyden keskellä huomasin aika jännän asian. Mun sisällä oli hiljaista. En ole kertonutkaan, että Lettipää osaa kiukutellakin---. No, kai sinä sen muutenkin arvaat---. Hän polkee jalkaa ja sanoo `en tykkää tästä, en halua, en viitsi----´ Tänään ei kiukuttelua kuulunut, vaikka olisi ollut syytä. Olin vihainen, kyllä, mutta se narina, jota sisältäni on kuulunut tällaisessa tilanteessa, oli kadonnut. Laitan sen kyllä vielä loman tiliin. Kun on levännyt, ei viitsi ärsyyntyäkään---. Mutta jos Lettipää on kasvanut uhmaiän ohi, se se olisikin jotakin ihmettä! 

Mitäs sun kirjeessä vielä olikaan...? 

Juu, siunauksen ja rakkauden lepopaikka. Sitä olen kokenut. Ja koen yhä enemmän. Ja sinä huomasit sen tapetin! Se muuten on kaunis. Siellä kammarissa on tosi hyvä olla. Istun sängyn päällä, nojailen seinään, ja vaan olen. Jotenkin aikaisemmin olen kokenut Jeesuksenkin jotenkin vaativaksi. Mutta Hän on pelkkää rakkautta. Voin upota Hänen rakkauteensa kuin eilen sukelsin lämpimään rantaveteen. 

Letti-Liisukka