Pari päivää olen taas miettinyt, kuka olen---. Eli tuntuma itsestäni oli hukassa, kuten on tapahtunut usein. Olen Lettipää ja Järki-Liisukka ja minä---. Kuka minä---. No niin, aloin kiittää siitä, että olen Kristuksessa uusi luomus. Siinäpä se. Eihän minun muuta tarvitse tietääkään. Hän tekee saviastiasta mieleistään. Olen varmaan monesti mennyt rikki, ja Hän näkee vaivaa vahvistaakseen heikon kohdan. Tuntuisko tämä hyvältä ajatukselta? 

Niin, kerrot olleesi Uskon vuorella. Ihanaa, että löysit sinne! Siellä pitää aina välillä käydä katsomassa kauas, ja kokemassa, miten rauha leviää sydämen jokaiseen sopukkaan. 

Sun lipaston avain saattaa olla alttarihuoneessa. Se sopisi hyvin. Siellä kun rukoillaan, tiedetään, missä vaiheessa se otetaan esiin. Mulla on mielikuva pienestä sinikirjavasta kannellisesta rasiasta, jossa on neljä jalkaa. Jossain se on. Sinne se on joutunut varmaan sun kellarista jossain vaiheessa talteen. Mun avain on nyt alttarihuoneen pöydällä. Laatikon sisältämät asiat vaivaavat sen verran, että pian ne voisi perata pois. 

Olet oikeassa, kaikki mitä olen purkanut, on muuttunut. Olen nähnyt paikat synkkinä, muuttumattomina, varjoisina. Ja sinä olet huomannut aina jotain valoisaa, uutta, ja on herännyt toivo. Oltiin siis siellä veneretkellä. Aika lähellä on kaksi karia vierekkäin, toinen on pelkkää kiveä, toisessa kasvaa heinää ja aikaisemmin yksi puukin. Tuli mieleeni oma Katkeran yksinäisyyden karikko. Ei olla käyty maissa, mutta nyt tuli mieleeni, että takuulla kivikkokarisakin on jossain jotain elämää. Eli, jos Jumala saa koskettaa mun kivisiä alueita, kuolleita, synkkiä, niistäkin tulee jotain. 

Niin, se rauha, jonka voi saada kaaoksen keskellä, on käsittämätön. Niinpä siitä sanotaankin sanassa, että se on kaikkea ymmärrystä ylempi. Sitä se on. Se vaan on. Se annetaan. Pahimmissa kriisipaikoissa olen kokenut sitä. Järki sanoo, että kaikki on pielessä, mielikin työntää masentavia ajatuksia, mutta rauha vaan on ja pysyy. 

Enpä olisi ikinä uskonut, että sullakin on kääntynyt uusi sivu tämän kirjeenvaihdon myötä! Että jotain näin ihmeellistä voi tapahtua! Eipä auta kuin ihmetellä yhä uudestaan! Ja kiittää ja kiittää! 

Kun nyt luen sun kirjeitäsi sieltä alkuajoilta, huomaan, miten paljon olen unohtanut siitä, mitä olen silloin jo kertonut, ja mitä silloin jo olet vastannut. Olen aika kovapäinen---. 

Alussa koin olevani sipuli, joka kuoriutuu kerros kerrokselta. Joka kerroksella opin jotain uutta. Tai sitten tämä homma on ollut kuin spiraali, ja niinhän se tavallaan onkin. Kuljen maisemassa ympyrää tai jotain kuviota, alas ja ylös vuorotellen, ja aina löytyy jotain uutta samoista paikoista, varsinkin, kun on kaveri mukana. Ja aina vaan olen kertonut sulle samoja juttuja, samoja kokemuksia, ja sinä olet vaan jaksanut kuunnella, tulla mukaan, minne olen pyytänyt. Olet sinä aikamoisen mainio Ystävä! Ja maisemat ovat alkaneet muuttua vähitellen. Näin se vaan on tapahtunut.

Sinäkin olet kertonut paljon itsestäsi, jo silloin alussa. Edelleen minua ihmetyttää, miten samoja kokemuksia meillä on, avain- ja ovineuroosia myöten! Ovatko ne yhtään helpottaneet sinulla? 

Olen kertonut sulle asioita moneen kertaan kai siksikin, että kun vähitellen ollaan tutustuttu ja tultu läheisiksi, olen uskaltanut kertoa enemmän, ja avoimemmin. Ja alussahan en tiennyt, mitä nyt tiedän, että miten ihmeellinen matka meillä on edessäpäin. Luulin, että koko maailma oli siinä, mutta olin vasta päässyt alkuun. 

Onpa hyvä, että voin lukea meidän kirjeenvaihtoa! Nyt voin sitten vaan istua Kiitoksen ja Lupausten kivellä huokailemassa sitä kaikkea ihmettä, mitä on sen jälkeen tapahtunut. 

Joko olen taas askelen verran vahvempi, ehyempi, tai sitten olen saanut ylimääräisen annoksen Jumalan armoa. Tai kumpaakin---. Lettipää istuu Viisauden puun juurella. Sen runko on paksu ja siihen on lämmin ja mukava nojailla. Olen kysynyt sukulaisasiastakin monta kertaa: Herra, mitä minä teen. Ja kysymys on jotenkin sammunut alkuunsa. On vaan rauha. Olen kysynyt, olenko oikealla tiellä, kuka on oikeassa, kuka väärässä. Ja jotenkin vastaus on ollut se, että ei minun tarvitse sitä tietääkään. Minun elämäni on siinä, että pyrin olemaan Herran edessä rehellisesti. Hän on totuus. 

Lettipää ymmärsi toisenkin asian eräänä päivänä, sen lisäksi, että voi nopeasti rientää Viisauden puun juurelle. Jumalan tahto on, että me uskomme Jeesukseen, olemme iloisia, kiitämme ja rukoilemme joka tilassa. Eli pääpaikat meidän laaksossa ovat Lohtukivi, Kiitoksen ja Lupausten kivi ja Ilon kukkula. Ja Armon virran hiekkaranta. Ne tulee aina olla päämääriä, kun ollaan soilla, metsissä ja pimeässä laaksossa. Vai mites? 

Koin lähteneeni Lohtukiveltä ja tulleeni metsäpolulle. Ei suota, ei kivikkoa, vaan mukava kiemurteleva polku. Ja kai se sitten johti Viisauden puulle, kun tässä nyt ollaan. Onko se uusi polku, vai vanha, sitä en tiedä, mutta ihmetyttää tämä lämmin ja ihana rauha. 

Liisukka