No juu. Hassuja kokemuksia. En oikein tiedä, missä kohtaa olen meidän laaksossa, mutta kuin täällä kuplisi nauru ilmassa. Vai olenko jotenkin vinksahtanut---? Lopullisesti? Mokasin äsken töissä niin älyttömällä tavalla , että ensin vajosin suunnilleen maan alle, kun huomasin sen. Ja nolotti kertoa virheestä. Ja tavallisesti Letti-Liisukka alkaa itkeä tällaisessa tilanteessa. Olen töissäkin joskus joutunut menemään vessaan pyyhkimään kyyneleitä ja pakottamaan itkua takaisin---. Tulee sama olo kuin aikoinaan koulukiusaamisessa, että nyt kaikki nauraa mun virheelle. Ja yleensä, kun Lettipää pääsee kotiin, hän ainakin kerran itkeä tirauttaa, ja sydän on syrjällään sinne asti, kunnes virhe saadaan korjatuksi. Mutta äsken, kun loikoilin tuossa sängyllä, alkoikin naurattaa! Ja nytkin on kevyt ja hyvä olo, eli rauha seuraa perässä, vaikka vähäksi aikaa onkin tönäisty tien sivuun. 

Oli kyllä jonkun aikaa kurja olo, säntäilin edestakaisin miettimässä, miten asia voidaan hoitaa, tuttu lamaantuminen oli lähellä--- 

Koen oikeastaan nyt istuvani tuvan pihalla, keinussa. Vieressä on kasvimaa, jota huolestuneena katselen. Koen myös muuttaneeni tänne lopullisesti, tai ehkä olen jo muuttanut aikaisemmin - sinä olet sitä mieltä -, mutta nyt vasta alkaa mennä perille, että tässä ollaan. Kuin olisin tuonut viimeiset tavarat Vanhasta talosta, viimeiset Kellarin pölyttyneet roinat tuulettanut ja katson, mitä säästän, ja mikä lentää roskiin. 

Tänään tosiaan työrooli oli saada kolauksen. Mutta se muuttui nauruksi sisälläni. Itkusta on tullut naurua. Olettaisin, että se on helpotuksen iloa. Ei tarvitse mennä peloissani kyyhöttämään johonkin nurkkaan odottamaan tuleeko nuhteita ja rangaistusta. Jos mokailen, korjaan sen. Ei sitä tarvitse ottaa SILLÄ tavoin vakavasti, että musta ei ole enää mihinkään tämän jälkeen, vaikka asiat on otettava silti asioina vakavasti ja hoidettava ne. 

Luuletko, että saan rauhassa asua Tuvassani, ettei Kellarin kummitukset ala liikuskella sen alueella? Vai haihtuvatko ne olemattomiin, kun joutuvat Laakson ilman kanssa tekemisiin!? 

Eräs asia, joka saa taas Lettipään nojailemaan leukaa käteensä ja miettimään, on juuri tämä lempeys, eli Hengen hedelmät ja esim. 

Kol. 3: 12, 14. 
Pukeutukaa siis, te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,

Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.

Pukeutukaa---lempeyteen---ym, mitä siinä luetellaan. Tämä on ollut aina ongelma. Siinä on kaksi puolta. Toisaalta, näin tässä kehotetaan. Pukeutukaa! Toisaalta, sinäkin sanot, että me saamme olla ihmisiä. Meille sattuu, ettei ollakaan lempeitä. Kumpi on suurempi todistus maailman ihmisille, se, että me todella OLEMME lempeitä, aivan siksi, että tällainen Hengen hedelmä on kasvanut, vai se, että uskovinakin ollaan inhimillisiä, räsähdetään, ja pyydetään anteeksi, ollaan, mitä ollaan? Vai onko todella niin, että vaikka ollaan mitenkä päin, kuten sanot, ei kelvata kuitenkaan, koska meitä uskovina tarkkaillaan. Aina löytyy jotain, josta sanotaan: AHAA! Uskovainen, ja---. 

Lettipää