Ihanaa kulkea --- sitä ruovikkoista polkua pitkin. Metsälampi on kaunis ja rauhoittava. Lohtukivellä voi levätä armossa ja rakkaudessa---

Mutta kysymys MIKSI on silti tuttu. Ehkä siinä koetellaan taas uskoa ja luottamusta. Ehkä viedään pakosti, vaikka kiukutellen Jumalan eteen olemaan hiljaa ja rauhassa. Vaikka ei silti sairaana ole mukava olla. Ei me aina saada mitään vastauksia kysymyksiin---.

Kerrot omasta koulukiusaamisestasi. Samoja kokemuksia. Aika paha tilanne, jos opettaja ottaa silmätikukseen. Minulla tosin kävi niin, että opettajani ei puuttunut mitenkään minun kiusaamiseeni. Se tuntui pahalta. Minullekin piirustus ja kirjoittaminen olivat tärkeitä, ja niistä sain tunnustusta ja se auttoi lopulta selviämään.

Lonkka voi paremmin. Tai oikeastaan kipu siirtyi ensin toiseen lonkkaan ja nyt se on molemmissa tasapuolisesti, mutta vähemmän. Ottiko toinen lonkkani kantaakseen osan kivusta---?
 
Äitini sisar eli ensimmäinen kasvatusäitini kuoli lauantaina. Hän oli jo 97-vuotias, joten olihan se odotettavissa, vaikka melko terve on ollutkin. Kuitenkin hän meni sitten nopeasti sairastuttuaan johonkin tulehdukseen. Kuukausi sitten kävin katsomassa ja silloin hän vielä halusi nousta syömään itse, juteltiin, hän piteli kädestä, kun lähdin, halattiin. Olen iloinen, että jäi niin hyvä muisto viimeisestä käynnistä.
 
Olen jutellut tyttärensä kanssa paljon puhelimessa. Ja nyt olen saanut jakaa tätä asiaa. Tavallaan minulta kuoli nyt toinenkin äiti. Minulla on ikävä äitiä. Siis ihmistä, joka on minun suhteeni äidin asemassa. On kuin äitiä ei olisi ollutkaan, ja kuitenkin olen koko ajan odottanut, että joku olisi minulle äiti--- En tiedä, ymmärrätkö---. Asuin heillä neljä vuotta. Lyhyt aika hänen kannaltaan, mutta minulle pitkiä lapsen vuosia. Olin 12-16-vuotias. Tunteet, mitä nyt koen, ovat ilmeisesti sen Liisamaarian tunteita, mitä silloin olin. Pääasiassa nyt on pinnalla Letti-Liisamaaria, oikea Liisamaaria siis.

Kun serkkuni kanssa ollaan puhuttu hänestä, olen saanut aika realistisen kuvan tapahtumista ja hänen elämästään. Minähän osasin katsoa asioita vain pikkutytön, varhaisnuoren näkökulmasta.

Merkillistä tämä elämä. Vuonna -00 kuoli veljeni, viime vuonna enoni, siis kasvatusisä numero kaksi, ja nyt äitini sisar. Olen jäämässä serkkujeni kanssa elämään tavallaan perhe-elämää. Heistä on tullut kuin sisaria minulle, siis enoni tyttärestä ja tätini tyttärestä. He ovat vanhempia kuin minä, mutta eräällä tavalla tukeutuvat minuun, joka olen jo käynyt läpi äidin kuoleman. Enoni vaimo on vielä elossa, 92-vuotias hänkin. Eli kasvatusäiti numero kaksi--- Pitänee alkaa pitää häneen enemmän yhteyttä niin kauan kun hän on elossa---

Tällaista tänään. Kirjoitellaan. Kaikkea hyvää, Isän lohdullista läsnäoloa elämääsi.

Liisamaaria