Ajattelen--- tässä kaikenlaista. Vaikka haluaisin olla ajattelematta. Ehkä paha olo on jo hiukan jäänyt taustalle. Mutta tuossa se on, lähellä. Tänään luin Lutheria ja hän sanoi, että Jeesus ottaa meidän taakkamme kantaakseen ja antaa omansa tilalle - ja se on sopiva. Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä---. 

Jaksatko vielä vähän kuunnella mun sukulaisasioita---. Tänä aamuna mietin näitä kaikkia asianosaisia. Miten he voisivat suhtautua toisella tavalla, kun ikänsä ovat suhtautuneet määrätyllä tavalla. Ymmärrän heidän murheensa sukulaisen kuolemasta, ehkä se purkautuu tällä tavoin. Se kuitenkin suututtaa. Eli on opittavaa hiljaisuudessa ja nöyryydessä. On kannettava se taakka, että rukoilee, ja haluaa antaa anteeksi, ja kestää vaikka sitten väärinymmärryksiä. 

Jokohan lopettaisin tämän aiheen. Kuitenkin Jumalan tahto on rakastaminen. Muutahan ei voi tehdä kuin rukoilla. Ja se on paljon. Olen huomannut, että sitten vaan on edessä jotain, jonka voi tehdäkin. Ja onneksi, on-nek-si on armo, Herrassa Jeesuksessa. 

Minä olen ollut kärsimätön. Kaikki, mitä olen rukoillut, olisi pitänyt tapahtua heti. Ja kun ei tapahtunut, minun rukouksissani oli jokin vika---. Tottakai arvasit, että niin ajattelin! On ollut pitkä polku kuljettava, ennen kuin olen alkanut huomata rukousvastauksia. On kuin kiipeäisi polkua, joka nousee hitaasti ylöspäin. Pitkän matkan saa kulkea, ennen kuin huomaa uusia näkymiä---. Ja nyt niitä sitten on tullut, roppakaupalla, vaikka on murhettakin tullut saman tien. Toivonkukkulalle oli pitkä matka--- 

Kun Jeesus kulki maan päällä, ei hän tuputtanut mitään, vaan oli paikalla, tuli lähelle, ja ihmiset parveilivat hänen ympärillään. Eihän uskosta todistaminen ´tehoa´ mitenkään, ellei ensin ole muokattua maaperää. Rakkaus on se, joka muokkaa ja tavallinen inhimillinen läsnäolo, jos todella haluaa auttaa. 

Minä olen huono todistaja siihen määrättyyn tyyliin. Olen aina ajatellut, että ellen elämälläni mitenkään todista, turha sanoa mitään. Onhan niin, että Jeesus asuu meissä. Ellei se mitenkään näy, enhän ole edes uskossa. 

Uskon siihen, että vaikka olen todella heikko, ja itsekin ahdistunut välillä, ärtynyt ja väsynyt, koen itseni huonoksi, silti Herra itse huolehtii, että olen valona ja suolana. Vai mites ajattelet? Ei musta itsestäni siihen ole. 

Pitää kertoa sulle eräs bussijuttu. Sattui taas eräs vakioasiakas viereen istumaan. En edes muista nimeä. Alettiin puhua, ja hän otti puheeksi sukulaiset, ja ongelmat heidän kanssaan. No, kuinka ollakaan, latelin hänelle lyhyesti elämäntarinani, vanhempien kuoleman ja sen, että olen asunut sukulaisissa. Hän kysyi yllättäen, olenko katkera. Aikani kakisteltuani sanoin olleeni katkera, vaan että en halua olla---. 

Aika jännää keskustelua syntyi. Lopuksi hän totesi, että aika hyvin olet selviytynyt, olet aina näyttänyt niin ehyeltä---. Meni melkein sanat väärään kurkkuun---, mutta sain kerrottua uskostani. Eli minun Jumalani on näin hyvin minusta huolehtinut! Minä, joka olen edelleen rikki sieltä sun täältä hiukan, olen ulospäin ehyt--- vai onko minulla niin hyvä rooliasu!? Mikä näkyy ulospäin, Järki-minä vai Lettipää vai mikä ?

Pari vuotta sitten ei olisi onnistunut, itsestäni kertominen. 

Ahdistus ja toivo ja ilo vuorottelevat---. Jotenkin kulku on vaivalloista, on edessä risuja ja piikkejä---. Mutta läpi vaan, kai se niin on. Välillä pitää vaan olla ja huilata---. Tuntuu, että olen eksynyt, mutta se on vaan tunne. Kohta toivottavasti joku polku näyttää tutulta---. 

Loma alkoi! Lähdetään mökille varmaan vasta ensi keskiviikkona. 

Odottelen tapaamista. 

t. Liisukka, tukka vähän sekaisin, en ole ehtinyt kammata, miten lie letit ja nauhat---.