Totta, aivan selvästi jotain on tapahtumassa. Itku on herkässä ja paha mieli, jos jollekulle tapahtuu jotain pahaa. Koen sisäisenä tuskana jotain, mitä en oikein itsekään vielä ymmärrä. Ehkä nämä vuosien kivut, surut, menetykset alkavat purkautua. Ne kun on pitänyt kätkeä sinne oman maakellarini pimeimpään nurkkaan. Ei ole saanut ajatella, ettei särkyisi. Miksi onhan Jeesus vierelläni? Näin vain on. Onkohan meissä Liisukka sitä Niskavuoren Hetaa, mitäs luulet? Jaksaa, ja jaksaa, vaikka sydän itkee ja sielu huutaa lohdutusta. Pelko, että jos hajoan niin miten enää kasaan itseäni. On jaksettava, koska toinen ei nyt jaksa...!

Nyt olen avannut kellarini ovet ja tehnyt siellä perusteellisen siivouksen. Jokainen kuivunut naatti, hämähäkin verkko on putsattu. Tuuletus käynnissä, jos vaikka satoa riittäisi sieltä sinun ryytimaalta. Uskon ja toivon pensaat ovat jo kasvaneet isoiksi ja kärsivällisyyden siemenetkin lie tuottaneet runsaat sirkkataimet. Tarmon ja voimavarojen mukuloitten toivon tuottavan valtaisan sadon. Anteeksiantamuksen yrtti nupuillaan, siihen vielä kaikki muu sato päälle niin eiköhän tuonne munkin maakellariin jotain löydy. Oma kasvimaani on aivan kesannolla. 

Niinpä niin, sinä sen sanoit. Minun lapsen tunneakut ovat olleet hyvin vajaat ja tyhmä kun olen niin en huomannut jokaista latauspistettä laaksossa. Kävi niin kuin auton akulle kun valot jäävät talvella päälle. Seuraavana aamuna ei pihahdakaan. Ovat täysin tyhjenneet.

Sillä vihulaisella joka on siellä jossain mökkini lähettyvillä on kavereinaan kateus, katkeruus, viha, heikkous, toivottomuus ja ties vielä mitä muita. Sain jo sen verran aikaiseksi, että ei ihan pihapiiriin pääse.  On se niin katala kutale, että tosissaan saa heilutella Jumalan kaksiteräistä miekkaa sen edessä. Toinen terä on rakkaus ja toinen luja luottamus Jeesukseen. Sitä se onneksi pelkää.

Se juuri tuntuu olevan meidän sinun ja minun ongelma, että jos niitä ei ole niin etsitään. Se on kait sitä turhaa jukuripäisyyttä. Joka asia on pakko, ihan pakko selvittää ja jos siinä ei onnistu niin voi kamalaa! Ei Jumala sitä vaadi, itse me se vaaditaan. Kuinka paljon helpompaa tämä elämä olisi ilman noita turhia vaatimuksia. Sovitaan, että reput selkään ja turhat hommat, ongelmat reppuun ja matkaan. Nyt kyllä sitten saat lähteä matkaoppaaksi. Uskonvuorella on sellainen kieleke, eikö olekin, josta ne repun sisällöt heitetään taivaan tuuliin. Sieltä Jumala korjaa pois. Ei tarvitse itse kantaa. 

Niitten valkoisten lakanoitten välissä näkee taivaallisia unia, tiesitkö. Ei se mikään ihme ole. Onhan Jeesus ne pessyt synneistä puhtaaksi. Käväisin siellä sun saunakammarissa nukkumassa ja katselin sinisiä ruudullisia verhoja niin kauan kuin nukahdin. Oli oikein rauhallista unta. Keinussa sitten hörpittiin aamukahveet ja kuunneltiin Luojan lintujen liverrystä. Mikä aamu. 

Siinä olet oikeassa, mökkini ympärillä on sireenipensaita ja villiintyneitä ruusupensaita. Ne ikään kuin tekevät osittaisen aidan mökin ympärille. Näky joelle on mahtava. Siellä oli koski, mutta kun se niin kamalasti kohisi ja vähän pelotti niin, ehkä siksi Jumala on sitä siirtänyt sinne alemmas alajuoksulle missä Rauhanvirta ja Armon virta yhtyvät. Sen ylitse tulee silta Uskonlaakson puolelle. Virran rannalla kasvaa ruusupensaita kuten sanoit. Olipa oivallinen havainto. Jostakin syystä minustakin mökkini on keltainen. Ehkä siksi, että keltainen tuntuu valoisalta ja sitä olen niin kovasti kaivannut vuosien varrella, valoa. Tosin se oikea Valo löytyikin kaikkein pimeimmällä hetkellä. 

Perus Pirre-Tuulitukan kadotin noin 30-vuotiaana. Se vain katosi yhtäkkiä mitenkään etukäteen ilmoittamatta. Tilalle tuli robotti. Pyykki, ruoka, tiskit, siivous, työt, nukkumaan ja taas sama alusta. Tyhjää kumiseva kuori. Ehkä se alkoi jo äidin kuollessa tehdä tuloaan? 

En yhtään ihmettele jos tuo kaviokaveri tuuppii, jos tuo maailma on tuolla jokien toi-sella puolella. Ja miksi ei olisi, eihän siitä nyt niin kauan ole kun sieltä pois änkesin tänne turvapaikkaan. 

Huh, olet joutunut ihan sota-asun päällesi laittamaan. Onneksi me ollaan Voittajan puolella. Rukous on hyvä ase. Se sivaltaa kummasti vihulaisen selkään osuessaan.  Tuli ihan hiki, kun sanoit, että mitä jos se pääsisi Laaksoon. Sitten oivalsin, ei pääse, ei. (mitä nyt käväisi mun mökin kulmalla vai kävikö sittenkin siellä toisessa maailmassa?) Meidän ihanaa Laaksoa kaikkine juttuineen suojaa Jumalan antama armon lupaus. Rauhan virta alkaa putouksen suvannolta ja kiertää koko laakson ja päättyy siellä jossain mereen. Putouskin tulee sieltä jostain hyvin korkean vuorijonon päältä. Sekin vuorijono alkaa merestä. Ja meri oli se paikka jonne pääsevät vain ne rakkaat jotka purjehtivat pois. Meidät on ympäröity tällaisella rakkaudella. Tietysti jossain on se ahdas portti, josta minäkin ensin sisälle tulin ja pientareita pitkin perille pääsin.

Heti portin jälkeen oli se hataran tuntuinen silta yli joen. Siinä ensimmäisen kerran koeteltiin Uskoa ja Luottamusta. Uskallanko mennä, jos silta vaikka sortuu ja Luotanko niin paljon siihen, että kyllä Jeesus nostaa ja kantaa jos silta pettää. 

Kirjoitan tätä kirjettä sulle ja samalla kuuntelen Mustarastaan musiikkia. Sain niitä silloin ystävältäni Annelilta kun olin sytostaattihoidossa ja ne evankelioivat silloin mulle kun en muuta jaksanut sängyn pohjalta. Nyt juuri soi Tulipatsas.

Kuin varjoisat hämärät huoneet.
On olleet kai päiväni nää.
Niin pölyiset lukitut huoneet.
Kovin helposti lukkoon jää.

Niin kuin hiipuvan nuotion liekit
On ollut kai elämä tää
Niin arat ja lempeät liekit
Kovin varovasti lämmittää.

   Minä tahtoisin liekkinä loistaa.
   Tulipatsaana äärille maan
   En enempää pyydä kuin kaiken
   Kai sen verran toivoa saan.

...

säv. trad. sanat Kari Haapala 

 

Tällä musiikilla on ollut mulle aina lohduttava vaikutus. Niin nytkin. Miten on mentäiskös sun saunaan ottamaan oikein mukavat lempeät löylyt?

Kyselee täältä eräs Tuulitukka.