Toinen mielikuva, joka minulla on ollut kauan, on tuo putous. Se on juuri sellainen kuin kuvasit. Aurinko paistaa pisaroiden läpi ja saa ne hehkumaan kaikissa väreissä. Aina minua on kiehtonut, mitä on putouksen takana. Olen tehnyt mielikuvitusjutun siitä, miten putouksen takaa, kun sukeltaa virtaavan vesiseinän läpi, pääsee toiseen maailmaan. Liitin sen vertauskuvana uskoon tulemiseen, Jumalan valtakuntaan pääsemiseen. 
 
---kyllä, suvantokohdassa voi hyvin uida. Se on sitä varten. Ja sieltä Kiitoksen kivelle on helppo kiivetä. Alas meneminen on vaikeampaa. 
 
Mennään yhdessä vuorelle, näytän tien sinne. Sinne ei ole vaikea kulkea. Tästä se alkaa. Löysin sen kerran, kun poikkesin metsään suopolulta. Näetkö, mattona on pehmeitä neulasia, kattona isot tuuheat kuuset. Kuljetaan niiden alta, ja valo pisaroi polulle. Tuoksuu hyvälle. Ylöspäin koko ajan. Hengästyttää hiukan, mutta ei se mitään, puut tuottavat runsaasti happea, ja siitä saa lisää voimia. Alkaa tuntua jännittävän kiihdyttävältä, vuoren laelta on niin ihana näkymä--- Askel alkaa nopeutua, - vihdoin puut harvenevat, ja huikaiseva valo täyttää koko maailman. 
 
Eteen avautuu se maisema, mikä Kiitoksen kiveltäkin, mutta edessä on jyrkänne. Tästä ei pääse alas. Täällä kävin usein ennen sitä päätöstä, että jätän menneisyyden taakseni. Oli kuin pakko tarkistaa, olenko oikealla tiellä. Tänne usein tulin, kun olin rämpinyt itseni uuvuksiin suolla, ja täällä aina muistin puutarhan. Täällä on hiljainen tuulenvire, se hyväilee kasvoja. Täällä syntyy ilo, joka tulee vastaan niin, että sitä voi suorastaan halata! 
 
Kun aloin viimeksi laskeutua takaisin alaspäin, ja tulin taas umpikujalle, samalla koin, että nyt ei tarvitse käydä tarkistamassa suuntaa. Tiesin, että tästä on mentävä. Täällä on selvät tienviitat eteenpäin. Ja ne ovat tässä, Jumalan lupaukset. Niiden varassa lähdetään kulkemaan. Ensin on se ihana paikka joen rannalla. 
 
Tiedätkö, mitä on tapahtunut suolla? Sinä kerroit, että siellä kasvaa jo ruohoa, ja se on alkanut kuivua. Uskalsin mennä katsomaan, varovasti. Askel askelelta vanhasta tottumuksesta, etten luiskahtaisi pois polulta. Se oli muuttunut, ruohomättäitä kasvoi siellä täällä. Jalka painui rahkasammaleeseen, mutta ei upottanut. Ja siinä se oli! Kirkas, pulppuileva lähde! Ja sen vesi oli raikasta, ihanaa. Varmaan kaivonkin vesi puutarhassa on peräisin lähteestä--- Voidaan välillä hakea kahvivesi täältä. 
 
Noniin, selkokielellä sanottuna, huomasin, että niiden asioiden muistaminen, mitkä ennen aiheuttivat pulahduksen silmäkkeeseen, eli rajun tunnereaktion jostain syvältä, ei tunnu enää kuin sellaisena tönäisynä tunteissa. Ei satu enää samalla tavalla. Ja tämä huomio vaikutti sellaista, että uskallan katsoa niitä asioita - en enää tunteiden kautta – vaan niin kuin ne todella ovat.
 
Niihin liittyvät tunteet ovat tämän hetken tunteita, jos niitä tulee, ei niitä samoja vanhoja. Monet uskomukset, mitä niihin on liittynyt, ovat osoittautuneet turhiksi, vääriksi jopa. Ja tämä sai aikaan iloa ja kiitollisuutta, kuin tosiaan olisin juonut vettä janooni ja saanut uutta voimaa elämiseen. 
 
Tämä koskee nyt myös lasteni lapsuusaikaa. Uskallan ajatella, mitä todella tapahtui. En siitä kuole. Tai kuolee korkeintaan vihdoin se valitus, että olisin halunnut olla toisenlainen äiti, en osannut antaa lapsilleni niin onnellista lapsuutta, kuin ajattelin osaavani. En sure omaa epäonnistumistani, vaan suren, jos lapset surevat jotain, heidän kanssaan. 
 
Suo jää taakse, koska sitä ei ole enää! Se on muuttunut lähteeksi, kiitokseksi ja ylistykseksi Herralle, joka pahastakin tekee hyvää, ja joka on minun ainoa tuomarini - ja armahtajani. Saan rakkautta tarpeen mukaan tähän päivään, ei mun tarvitse murehtia sitä, ettei sitä ollut mahdollisesti tarpeeksi joskus. Vai mitä ajattelet? 
 
Tämä oivallus syntyi tässä viikon sisällä, vielä viime viikollahan olin aivan montussa. Oliko se viimeinen kivi? Oliko se viimeinen asia, mikä pitää ajatella läpi, uskaltaa todella katsoa, niin kuin se on? 
 
Tällaista tänään. Mitä sulle kuuluu? Kevät on kohisten tulossa. Tuohon viereiselle lammelle tulivat sorsat jo viime viikolla. Ensin kolme paria näkyi siellä pienessä sulapaikassa, eilen oli jo ainakin kymmenen paria palannut pesimispaikalleen, kun jää on sulanut edelleen. 
 
Joko näit maiseman vuorelta? Sieltä näkyy vielä kauemmas kuin Lupausten kiveltä---
 
kysyy Lettipää paluumatkalla entiseltä suolta mukanaan kannullinen lähdevettä---
 
Liisukka