Olo on mahtava. On vapaata huomenna. Sain selän taas hiukan kipeämmäksi tehdessäni vähän uutterammin siivoushommaa. Mutta se on pientä. Ei ole sietämätön. Sen verran vain kipeä, että muistan rukoilla ja kantaa sinunkin monia vaivojasi Herran eteen. 
 
Elämä on jännittävää! On se. Osa puutarhastakin on vielä tutkimatta. Kivikasan takaa näkyy jo valoa ja uusi maisema.
 
Jumala luo uutta. Se on mulle nyt ihana, mahtava asia! Mun ei tarvitse jauhaa menneitä! En ole tuomittu kiertämään kehää, raahustamaan ja kompastelemaan aina samoihin kiviin. Hän luo uutta, niin on, eikö vaan? Näin saan uskoa! 
 
Olen tosin nyt täällä, polun varrella. Istun Lohtukivellä, nyt pelkästään se takia, että tässä on niin hyvä olla. Olen saanut lohdutusta, ja ymmärtää taas jotakin. 
 
Kiviä on lennellyt työmaalla siis tiuhaan tahtiin. Juuret ovat irtoilleet. Juuttunut kivi irtosi, mutta löysin sen alta uuden kiven, mäntin mäntti!! Mutta ei se mitään, nyt tiedän, mistä on kysymys. 
 
Muistoja tulvii mieleen vuosi-pari ennen äidin kuolemaa. Tämä on suorastaan hassua, käsittämätöntä, ennen kokematonta---. Kuljeskelen siellä kotona, kuin oikeasti---. 
 
Uuden kiven nimi on pelko. Sekin liittyy sekä syyllisyyteen, että katkeruuteen. Siitä myöhemmin, nyt en ehdi kirjoittaa enempää. 
 
Eli, vaikka tämä nyt etenee näin vertauksin, todellisuudessa jotain aivan uutta on tapahtumassa. Toivo uudesta on kohonnut ennennäkemättömiin lukemiin--- Se on kuin keväällä, kun sirkkalehdet ilmestyvät näkyviin, ne näyttävät surkean pieniltä, mutta viikon kuluttua on jo varsinainen kasvi näkyvissä--- Voi, näitä mun vertauksia--- 
 
Mutta, hyvää sunnuntaita, jos luet tänään! 
 
Terveisin Liisukka, se lettipäinen. Tästä Lohtukiveltä näkyy kauas, oletko huomannut---
 
Jaa,ah Liisukka                                                                                                       
 
Tämä kone olisi saatava täältä makuuhuoneesta muualle. En oikein voi kirjoitella kun mies pyörii jaloissa ja toisekseen lepää. Nakutus häiritsee nukkumista. Sitten kun nukahtaa niin pommin saa räjäyttää eikä herää. 
 
Tuo asioiden yhteys aivoissa on tosi ihmeellinen. Tietty musiikki tuo esiin jonkin muiston, samoin juuri kevät, joulu tai jokin muu asia. Sinulla on ollut vuosia kevät ilon, mutta myös ahdistuksen aikaa. Nyt sitten selvisi miksi, ahdistut. Hyvä juttu tämä. Nyt saat antaa itsellesi anteeksi katkeruutesi ja vihasi. Pieni lapsi sisälläsi ei voinut käsittää sitä mitä ympärillä tapahtui.
 
Äiti joutui sairaalaan kuten monta kertaa aiemminkin, mutta tuli aina takaisin. Nyt kui-tenkin siirrettiin sairaalasta toiseen ja lopulta kuoli eikä enää tullut. Sinä olit vieraitten nurkissa ja todennäköisesti et tiennyt kuinka sairas äitisi oli. Sinulle ei varmastikaan kerrottu sitä, että ehkä äiti ei enää paranekaan vaan lähtee taivaankotiin. Olisi pitänyt päästä tekemään luopumistyötään mahdollisimman aikaisin. Lapsikin joka näkee äidin tuskat ja sairauden pahenevan toki ymmärtää että äidin on hyvä olla ilman kipuja. Ei lapsi halua luopua äidistään, mutta hyväksyy sen ajan myötä, jos ympärillä on ymmär-tävä ja rakastava huolenpitäjä. Tätä ei sinulla valitettavasti ollut silloin, eikä myöhemminkään. Et varmaankaan saanut purkaa mieltäsi kenellekään vaan sinulle sanottiin, että on parasta unohtaa kaikki.
 
Siitä arvottomuuden tunteesta sinun on päästävä. Äitisi olisi tullut varmasti takaisin jos vain se olisi ollut mahdollista. Tosin kyllä minäkin protestoin äitini kuolemaan aika voimakkaasti. Olisin ehkä tarvinnut psykiatrinkin apua, mutta ei sitä silloin ymmärretty. Reilut 20 vuotta ja sitten olinkin jo pihalla täysin ja niin monen kuoleman rasittama, etten enää kyennyt niitä käsittelemään. Silloin päädyin psykiatrin hoiviin. Suremattomat, käsittelemättömät asiat kun tulevat joskus kuitenkin eteen. Näin on ja ne on kaikki käytävä lävitse ymmärtääkseen itseään.
 
Kuule Liisukka kun minäkin luulen, että se Punainen mökki olet sinä. Olet jo siitä vilauksen nähnyt ja pian kait päätynet porraspuulle istumaan. Ota rauhallisesti. Pitsiverhot ikkunassa ja pikkuruinen porstua ja kun avaat oven tupaan, mikä rauha tulvii vastaan. Siellä sielu lepää. Vastapäätä ovea taitaa olla hella, kuvun kanssa. Se on hieman tummunut kun on odottanut sinua kauan, mutta kuparia kun on niin rätti vain heilumaan ja kiiltää, totisesti kiiltää silmiesi kanssa kilpaa. Ikkunan alla on pöytä ja tuolit ja kirjottu pöytäliina, pitsireunoin. 
 
Tuvan takana on kammari ja sänky ja uuni ja sen edessä kiikkustuoli. Ikkunan alla vanha kapiokirstu ja onko tuossa ihan oikea oleanderi täydessä kukassa? Kuinka kummassa olet tämän minulle viestinyt vai syötänkö sinulle omia mielikuvia?
 
 
Rukouksentalo_2.jpg
 
 
Onko tuo sinun kammottava talo sellainen vanha jo harmaantunut, entinen valkoinen joka on niin sokkeloinen monine mutkineen ja huoneineen, että tuntee välillä sinne eksyvänsä ja ei tunnu löytyvän tietä ulos? Tuntuu tunkkaiselta ja hämärältä. Kaikki valot on pidettävä päällä ettei pelota. Koskaan ei tiedä mitä hypähtää nurkista, sänkyjen alta tai komeroista vastaan.
 
Kyllä minä siellä kaivon vieressä olen sinun kanssasi käväissyt ja juonut jopa useamman kulauksenkin raikasta ihanaa vettä. Kuinka vesi voikin ollakin niin hyvää.
 
Halauksin Tuulitukka