Tänään aloin palautua jo entiseen luottamukseen. Hänelle nämä räsähdykset ovat pahan olon purkauksia, jotka menevät ohi, ja sitten ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minä nuolen haavojani pitkään. Ajattelen, menen itseeni, murehdin, olen siis säikähtänyt. Olin jo oppinut sen, että kun annan olla, tilanne menee ohi, mutta tällä kertaa unohdin sen täysin ja pulikoin vanhoissa tunteissa aivan sukelluksissa. Juteltiin asia läpi, luettiin Timoteuskirjettäkin---. 

Äsken kun hän sanoi, että voitas lähteä mökille, aivan hitaasti palasi ajatus siihen, että ai-joo---. Kuin kuolisin ja taas heräisin eloon---. Kuin joku löisi minut tainnoksiin, ja heräisin vähitellen. Kuin palaisin kaukaa takaisin tähän päivään olemaan aikuinen ihminen. Mikä on minut peläs-tyttänyt joskus niin, että koen näin voimakkaasti?

Tässä meidän maisemassa todella nyt näen, että minun pitää pysyä Rauhan virran yläpuolella. Ehkä vähitellen alan ymmärtää, millä tavoin lähestyä näitä vanhoja polkuja. Ei pidä mennä tietyille alueille. Ehkä vanha haava, joka jo oli parantunut, pamahti uudelleen auki. Nyt pitää huolehtia siitä, että se ei tulehdu. Ehkä olen kuin selkänikamani, eli pitää elää aivan määrätyllä tavalla, ettei mene liikuntakyky kivun takia. Ehkä vamma ei paranekaan, vaan sen kanssa eletään ja kuljetaan Rauhan virralta ylöspäin ja Armon virralle vain Toivon kukkulan sillan kautta--- 

Aivan todellisesti sanottuna, pidän kiinni Jumalan lupauksista ja armosta, ja kuten sinä sanoisit, Jeesuksen viitan liepeestä--- 

Tänään oltiin hengellisessä tilaisuudessa. Puhe oli liian pitkä ja ajatus alkoi liikuskella mökin tienoilla---. On se vaan hieno juttu, tämä meidän kartta---. Muistin, miten kaivon aikaan kuvittelin itseni istumaan rannalla olevalle penkille, ja Jeesuksen siihen viereeni, kun rukoilin, asetuin kertomaan asioistani. Mutta Hän haluaa kyllä varmasti tulla mökkiini asti! Niinhän sinäkin olet sanonut. Ja koin, että nyt vasta voin pyytää Hänet sinne, kun olen avannut ikkunaluukut ja tuulettanut ja siivonnut kamarini--Aivan kuin vieläkin häpeäisin jotakin itsessäni. ?

Etsin sinun kuvauksesi mökistäni silloin alussa. Ja nyt koen, että se todella on minun, minulle valmistettu. Saan olla avoimesti, mitä olen! Tämäkö piti nyt sitten oppia? Vaikka tunteet sanoisivat mitä tahansa, tämä on totta. Lettipää-Liisukka on elossa ja voi hyvin, koska on Isän lapsi, ja Hänen rakkautensa kohde. 

Eli nyt innolla siivoamaan mökkiä lattiasta kattoon, kaikki ikkunaluukut auki, ja iloitsemaan kaakeliuunista, ja keinutuolista ja pitsiverhoista ja ullakosta kirjoineen! Herrani Jeesus saa tulla tänne, milloin haluaa, ovi on auki! Eli sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon! 

Että tämmöistä. Kaikki hyvin täälläkin. Onhan sielläkin edelleen? 

Sunkin remontti taitaa olla jo tehty? Olisko vaihteeksi piknikin aika? Ei olla käytykään aikoihin yhdessä vihreällä niityllä ja putouksella! 
                                                                                                 
--- tuli mieleeni Psalmin 23 kohta:-- Hän valmistaa minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen--. Ajatteles! Tuli mieleeni oikein herkkupöytä, alkupaloista jälkiruokaan, Uskon laakson Viiniä ja ihanaa leipää---. Kaunis pöytäliina, ja mukavat tuolit. Hän on sen valmistanut! Me vaan mennään ja syödään! Rauhassa, nauttien, leppoisa tuuli leyhyttelee sun tukkaa ja mun otsasuortuvia--- 

Ja vihollisen silmien eteen---huhhuh---, mutta niin siinä sanotaan. Vihollisella ei ole valtaa pilata tätä juhlahetkeä, siinä se on, jossain Maailman puolella, näkee, vaan ei kuitenkaan näe, tai ei ainakaan mahda mitään! Tämä on lupaus. Kun Herra tulee ja valmistaa pöydän, se tapahtuu sen pimeän laakson jälkeen, ainakin siinä psalmissa on niin. Olisko tämä ajateltava niin, että pimeä laakso pitää käydä läpi, ja näitä ihania valmistettuja ruokapöytiä on sitten just silloin, kun on pahin nälkä ja uupumus---. Ja vaikka me tiedetään vihollisen olemassaolo, me ollaan aivan rauhassa, aivan rohkeita, täysin turvassa--- 

Mitäs tuumit Tuulitukka?

Tänään tämmöistä Lettipää