Niinhän se on, viha on voimakas tunne. Sitä on liiankin helppo käyttää apuvälineenä silloin kun sua on loukattu, tai jotenkin tunnet itsesi arvottomaksi. Viha antaa voiman tunnetta ja sen väärinkäyttäminen on juuri tämän kaviokoiven suurin toive. Kesytettynä se on ihan mukava karvaturri. Kertoo, ettei nämä jutut loppujenlopuksi olleetkaan niin kamalia kuin luulimme. Se myös vahtii hyvin tehokkaasti meidän omaa reviiriä.

Toivo ja toivottomuus näyttävät samoilta mutta ovat saman asian eri puolilta. Toivottomuus on se nilkan nyrjähdys ja se voi olla iso tai pieni. Isossa tarvitsemme tehokkaat kainalosauvat (Jeesus), mutta noissa muljahduksissa riittää usein rukouksen kautta tapahtuva oivallus siitä, mitä taas meinasi tapahtua, mutta ei onneksi tapahtunutkaan. Toivo taas on se ylläpitävä voima joka auttaa silloin kun joudumme hyvin kauan odotta-maan jotain tapahtumaa. Vastaus viipyy, mutta toivoa ei saa heittää hukkaan. Onhan olemassa sanontakin, että " niin kauan kuin on elämää, on toivoakin". Se siinä on ihmeellistä, että usein miten se toivo lopulta kääntyy meidän hyväksemme. Ei välttämättä niin kuin me sen haluaisimme, vaan niin kuin Herra sen meille parhaaksi näkee.

Mulla on pieni Muroman kirja jonka sain tältä rakkaalta ystävältä, sillon kun isä ja kaksoset kuolivat. Sen nimi on Jumala on rakkaus. Siinä on kohta jossa sanotaan, ettei Jumala anna meille koskaan suurempaa taakkaa kannettavaksi kuin jaksamme kantaa. Jumalalla on tarkka vaaka. Nyt vain on joskus niin, että reppu tulee niin täyteen, ettei sitä jaksa enää hartioillaan kantaa, vaan on ihan perässä raahattava. Voimille ottaa kun tulee kiviä ja puitten juuria vastaan. Pitää pysähtyä vähän väliä lepäämään. Ajattelen samoin. Kunhan sinne vuorelle jaksaa nousta vaikka sitten ryömien niin siellä Herra vajuuttaa taakkamme taas siedettäväksi.

Minä elin silloin aikoinani tuota robottielämää koska en olisi muuten selvinnyt kaikesta mitä silloin meille tapahtui (huom, ja se oli vasta alkua) Kun ei tuntunut mitään, koska robotti vain tekee, eikä ajattele niin selvisin päivästä toiseen joten kuten. 

Just´ koemme toisinaan uskon pahimman ilmiön. Olen uskossa, löytänyt  Jumalan ja Vapahtajan ja saanut armon. Siitä onnellisena tahtoisin jakaa sitä hyvää sanomaa tai ammentaa ainakin itselleni vahvistukseksi päivän varalle. Sitten jotkut ihmiset ovatkin uskovaisia (on eri asia kuin usko), heille riittää se, että ollaan ikään kuin oikeassa ja otetaan raamatusta kohtia tukemaan sitä heidän oikeudellisuuttaan. Kuitenkin heidän usko on pintasilausta, muille näyttämistä, katso kuinka hyvä minä olen? Teen sitä ja tätä, mutta kun Jumala ei meitä tekojen mukaan arvosta vaan armosta vapahtaa niin nämä pinta uskovaiset kulkevat väärillä kujilla, Mutta sanopa siitä heille. Olet väärässä ja kuinka voit arvostella kun minä teen hyvää, annan kymmenyksiä jne.  Siellä on "minä" kun pitäisi olla Jumala, joka lähettää meidät sinne minne kulloinkin tarvetta on. Uskossa oleva ihminen antautuu Jumalan työrukkaseksi, siitä huolimatta käyttääkö Jumala häntä vai ei. 

Uskovainen, joka omasta mielestään on niin hurskas, tekee mitä tekee ilman Jumalan ohjausta, omissa nimissään. Näin minä mm. tämän eron ymmärrän. Eli jotkut  elävät lakihenkistä uskovaisen elämää, jota Jeesus ei ole armahtanut ja oikaissut. Jeesus kun ei tee mitään pyytämättä. Sehän siinä onkin ongelma. He ovat Jeesukselle hyvin rakkaita, mutta eivät ole vielä oivaltaneet mitä se merkitsee. Meidän on haluttava nämä asiat. Suomessa on todella paljon näitä, jotka uskovat vahvasti olevansa uskossa, ovat kuitenkin uskovaisia, vai olisiko uskonnollisia oikeampi sana. Käyvät kirkossa, lukevat määrätyt tekstit, antavat kolehdin, mutta se ei todellakaan riitä. Se syvä yhteys suoraan Jeesukseen, Hänen armoonsa ja siihen lujaan luottamukseen, että Herra aina tietää mikä meille on parasta, se puuttuu. 

Pidä loitolla viha teistä, mutta älä anna omalle vihallesi valtaa... kuten tiedät se sattuu vain sinuun? 

Pidä kiinni tuosta, mitä sanot. Jumala on rakkaus, Hän on nimenomaan heikkojen ja syntisten Jumala. Mehän turvaamme Häneen siksi, ettemme itse pysty ja voi. Niin se on Liisukka, meillä on ihana Jumala. Ei saa kuunnella muuta kuin sydämensä ääntä. Siellähän Jeesus asuu.

Pirre