Tuo itku oli aika raju toivottoman itku. Meni onneksi aika nopeasti ohi. Ei asiat siitä muuttuneet mutta ne itkut oli itkettävä ja taas purraan hammasta yhteen.
 
Eikö olekin kummallisia nuo lapsuuden sairastumiset. Siitäkin on muka kannettava syyllisyyttä, että joutuu olemaan muitten passattavana. Tuosta syyllisyydestä en kuitenkaan tiedä oikeastaan mitään. En muista lapsuuteni sairauksista paljoakaan. Hinkuyskänkin olen sairastanut kertoi äitini aikoinaan. 4-vuotiaana tulirokon mummolassa ja jouduin sairaalaan. Kahdeksanvuotiaana sairastuin jouluna tuhkarokkoon ja jouduimme tulemaan maalta tädin ja sedän luota taksilla kotiin. Tuhkarokko parani, mutta jälkitaudiksi tuli angiina ja sen seurauksena paise kurkkuun. Silloin jännitettiin kun meinasin tukehtua siihen. Lääkäri tilattiin päivällä, mutta pääsi vasta illalla. Sitten passitettiin sairaalaan ja siellä sitä kurkkua haudottiin. Sen muistan kun paise puhkesi niin oksensin ja oksensin sen verran kamala maku oli. Sain muistaakseni appelsiinin palkkioksi.
 
Kaikki tämä johti siihen, että nielurisani leikattiin tai mitä lie tehneet kun siellä on jotain rötöä jäljellä. Hoitajan ehdin kunnolla hermostuttamaan. Silloin oli koppanukutus eetterillä. Hän laittoi kopan päähän ja minä pidätin hengitystäni ja sanoin kukkuu kun hän kurkkasi joko nukun. Sitten koppaa pidettiin niin kauan että taatusti nukuin. Tämän jälkeen en sairastanut kymmeneen vuoteen.
 
Yksin minäkin jouduin sairastamaan kun myös äitini oli töissä posliinitehtaalla. 7-v olen ollut niin sanottu avainkaulassa lapsi. Kouluunkaan en olisi ehtinyt koskaan jos ei kaverini olisi tullut hakemaan. Tuohon aikaan liittyy kaikkea älytöntä. Mulla oli leikkikavereina poikia kun ei tyttöjä paljon asunut kylässä. Silloin tehtiin kaikki se mitä ei olisi saanut. Ihme että ollaan hengissä ja ehjänä.
 
Mielikuvasi alaspäin menosta on varmasti ihan oikea. Sinun on tällä kerralla käytävä ihan pohjalla ja käännettävä joka kivi ja kanto, että ei tarvitse enää tätä reissua tehdä uudelleen. Nämä reissut ovat niitä kurjimpia tiedän sen. Minullakin on täysin tyhjä aukko lapsuudestani Kilon kohdalla. Ihan tyhjä, en edes muista olleeni siellä ja kuitenkin muistan aikaisempia asioita. Voi olla, ettei ole mitään muistettavaakaan, mutta tuo täydellinen unohtaminen tuntuu ihan kummalliselta. Sanotaanhan, että lapsilla on merkillinen kyky unohtaa ikävät ja järkyttävät kokemukset.
 
Jotain on tapahtumassa sukulaisasiassa, kuten itse arvelit. Yksi asia on varma, sinun ei tarvitse tätä sotkua ratkaista. Rukoile vain sen puolesta. Itse heidän on asiansa selvitettävä.
 
Tuo repeäminen toivottomaan itkuun oli siksi niin vahva, kun mieheni työssä oli kokous jossa kerrottiin, että 10 henkilöä saa lähteä ja mieheni on toiseksi vanhin työntekijä. Toiseksi hän oli juuri pitkällä sairaslomalla ja palkka putosi olemattomiin. Siksi tämä lohduton itku. Työpaikka menossa ja rahat tiukoilla. Tuttua niin monille perheille nykyään. Onneksi on Jumala, jolta voi pyytää viisautta hoidella näitä ongelmia. Kyllä se siitä taas helpottaa. Olin jo valmis myymään meidän mökinkin, jonka mieheni on omin käsin rakentanut, mutta sitten sieltäkin loppui vesi ja koin sen niin, että ei Jumala halua sitä myytävän. Siellä Hän on ollut minua aina kaikkein lähimpänä.
 
Joulu meni ja olimme melkein koko ajan kahden. Uudeksi vuodeksi olimme suunnitelleet menevämme mökille, mutta nuo pakkaset sitten tulivat ja emme lähteneet. Onneksi, kun siellä oli ollut aattoiltana -32 astetta pakkasta.
 
Sori, että tämä purkaus tässä tuli. Helpotti kuitenkin kun sai ikään kuin ryöpyttää sen pois. Heitä mennessäsi sinne rotkoon kun kuljet sitä polkua, mutta jos olet jo sen loppuun käynyt niin heitä sinne meidän lampeen. Se on nytkin talven keskellä niin sininen, että ihan kyyneleet tulee silmiin kun sitä katselee.
 
Kiitokset sinulle, että olet olemassa Letti-Liisukka.
 
Pirre
 
 
ULKONA SATOI LUNTA, NÄINKÖ UNTA?
PIENI HIUTALE TAIVAALLA LENTELI,
SELÄSSÄÄN PIENI ENKELI.
KÄDESSÄÄN ONNEA KANTOI,
UUDEKSI VUODEKSI SEN SINULLE ANTOI.
 
Siunattua uutta vuotta 2003 sinulle ja perheellesi.