Olin pahassa paikassa. Miten sen nyt kertoisi. Jouduin sumussa sellaiseen synkkään kanjoniin, joka muistuttaa pimeätä laaksoa. Mutta täällä ei kasva todellakaan mikään. Joskus noin viisi vuotta sitten kuvailin tätä paikkaa mustaksi aukoksi. Koin, että siinä, missä muilla on muistoja vanhemmista, lapsuudesta, kuin silta tai selvä jatkuva polku lapsuudesta tähän asti, minulla on musta aukko. 

Nyt, kun olen uskaltanut kulkea nämä viimeiset koleikot, on tultava tännekin. Tämä on ollut paikka, josta olen aina paennut. Siinä ei ole mitään tunteita, vain sellainen tyhjä kaamea olo, että sinne jos putoan, kuilu ei lopu milloinkaan. Olen oppinut, että kuitenkin sielläkin on vastassa Jumalan kädet, mutta silti olen kammoksunut tätä paikkaa. 

Tänne ei satu mikään valo, ei tosiaan kasva mitään, ja kun on sumua, ei tiedä, missä se kuilu on---. Olo on sellainen oikeasti, että sydän on tonnien painoinen, minä itse katoan johonkin, millään ei ole mitään merkitystä. En osaa mitään, en tiedä mitään, usko on petosta, rakkaus harhaa, mikään tekemiseni ei hyödytä mitään, en ole kenellekään yhtään mitään. Ja jos joku väittää, että olen arvokas, olen lahjakas, olen selviytynyt paljosta, sanat menevät ohi, ne ei tavoita minussa mitään. Tuntuu siltä, että jokin hirveän paha haluaa rikkoa kaiken hyvän, mitä olen luullut olevan olemassa. Se väittää, että jos teen jotakin asioiden hyväksi, pahennan asiaa--- 

Kävelin töistä ja aloin väittää vastaan. Yritin muistaa Jeesuksen sanoja, sanoja Paavalin kirjeistä, siitä, miten me ollaan Kristuksessa eläviä, miten vihollinen on voitettu. Vähän kerrallaan astelin pahan paikan ohi. Olin mahdottoman väsynyt. Olin herännyt aikaisin ja ollut töissä. Kaikki ärsytti. Mutta kuitenkin tämä tuntui erilaiselta kuin ennen. Minun ei tarvinnut lähteä pakoon, mennä siihen vanhaan talooni, siihen ainoaan turvalliseen huoneeseen siellä, vaan tiedän, että minulla on oikea todellinen turvapaikka. Oli kuin mustan aukon yli olisi tullut silta. Ei ole mustaa aukkoa enää. Oli vain se paha paikka. 

Mistä tämä mahtoi johtua? Näihin erilaisiin polkuihin pitänee tottua, lakata pelkäämästä. Ne vaan tulee eteen. Sanoin Herralle, että mennään sitten tästä, pidä kädestä kiinni. Ja niin tapahtui. Tässä taas olen kirjoittamassa, Lettipää-Liisukkana Tuulitukalle. 

Joko kohta olet sinäkin Ilon kukkulalla? Tai Lupausten kivelläkö tavataan? 

Vaahterapaikka oli ihana, mutta siitä piti lähteä eteenpäin. Tutkimusmatka jatkuu! Lepopaikkoja alkaa olla jo monta. Lohtukivi oli ensin, sitten Kaivo, ja Kiitoksen ja lupausten kivi. Kyllä Viisauden puunkin juurella on hyvä levätä. Lehtimajassa kuulee Jumalan ääntä, sitä, joka sanoo: älä pelkää, usko ainoastaan. Vaahteran alla voi levätä ja saada taakkaansa taas sopivammaksi---. Nyt kaipaisin jo Lähteelle, ja mökkiini viettämään aikaa. Keitetään pitkästä aikaa iltakahvit! Vieläkään en ole löytänyt arkun avainta. Ja pihalla oleva kellari on tutkimatta---. 

Tällaista täällä, entäs siellä? 

 

mustan%20aukon%20silta%20-%20muokattu.jp

 

kysyy Liisukka, väsyneenä, mutta taas melko onnellisena.